25.9.2009 19:03
Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen palaa lauantaina Suomeen Yhdysvalloista YK:n yleiskokousmatkaltaan.
Hän joutuu viikonlopun aikana vastaamaan edelleen avoimina oleviin kysymyksiin vaalirahoituksesta.
Vanhasen saama yli 23 000 euron presidentinvaalituki Nuorisosäätiöltä on ollut lakiasiantuntijoiden mukaan säätiölain vastaista, sillä Nuorisosäätiön tarkoituksessa ei mainita keskustan tukemista, vaan se on "sosiaalinen nuorisotyö ja erityisesti nuorison kasvatustyön kehittäminen sekä nuorten itsenäistymisen tukeminen".
Vanhanen on itse puolustautunut sillä, että kyseessä on "keskustalainen säätiö". Säätiön tarkoituksessa ei kuitenkaan keskustan tukemista mainita.
Vanhanen on myös toistuvasti antanut ristiriitaisia lausuntoja esimerkiksi siitä, mitä hän tiesi Kehittyvien maakuntien Suomen vaalirahoittajista ennen vaaleja.
Hän sanoi toukokuussa 2008, ettei tiennyt, mistä vaalitukea jakaneen Kehittyvien maakuntien Suomen rahat olivat peräisin. Myöhemmin kävi ilmi, että Vanhanen on tavannut KMS:n rahoittajia virka-asunnossaan Kesärannassa ennen vuoden 2007 eduskuntavaaleja ja niiden jälkeen.
Vanhanen sanoi kesäkuussa 2008 eduskunnan kyselytunnilla, ettei hänellä ole mielikuvaa virka-asunnossaan tammikuussa 2007 järjestetystä tilaisuudesta, jossa keskusteltiin yrittäjien tuesta keskustalle. Kesäkuun puolivälissä 2009 Vanhanen kertoi yllättäen muistavansa tapaamisen. "Se oli tilaisuus, jossa yrittäjät halusivat kertoa tuestaan ja siitä millä tavalla sitä annettaisiin."
HS kerää myös lukijoiden kysymyksiä Vanhaselle. Kysymyksiä voi ehdottaa HS.fin keskusteluosiossa tai suoraan sähköpostilla HS:n politiikan toimitukselle.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi