23.11.2007
Vuotoksen tekoallasta on suunniteltu 1960-luvulta lähtien.
Vesihallitus julkaisi Vuotoksen yleissuunnitelman 1974, jonka jälkeen
hanketta vastustamaan syntyi kansanliike.
Maa- ja metsätalousministeriö esitti altaan rakentamista 1981, mutta hallitus luopui hankkeesta.
Kemijoki Oy teki uuden esityksen altaan rakentamiseksi 1987, mutta vieläkään hallitus ei halunnut toteuttaa hanketta. Vasta 1992 hallitus antoi Kemijoki-yhtiölle luvan hakea rakennuslupaa.
Yhtiön tavoitteena oli rakentaa 250 neliökilometrin laajuinen tekoallas Sallan, Pelkosenniemen ja Savukosken kuntien alueelle.
Altaaseen olisi varastoitu Kemijoen vesistöalueen sulamisvesiä, joita olisi juoksutettu Kemijoen pääuoman voimaloiden kautta talvella, kun sähköntarve on suurimmillaan.
Vesioikeus myönsi rakentamisluvan 2000, mutta korkein hallinto-oikeus kumosi lupapäätöksen kaksi vuotta myöhemmin.
KHO:n päätös perustui vesilain säännökseen. Sen mukaan lupaa ei myönnetä hankkeelle, jonka vahingolliset vaikutukset luontoon ovat huomattavia.
Kemijoki-yhtiön toimitusjohtaja Markku Autti ennusti kuitenkin heti KHO:n päätöksen jälkeen, että soutaminen ja huopaaminen jatkuu:
"Allashanke on nyt haudattu, mutta tulevat sukupolvet ottavat sen uudelleen esille, mikäli kuivuus jatkuu ja kasvihuoneilmiö voimistuu."
Sinnemäki: Vuotos on energiapolitiikassa nappulaliigaa 24.11.2007
Vihreiden Cronberg: Pekkarisen Vuotos-puheet yksityisajattelua 23.11.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Päivitetty 12:15
Ulkomaat | Päivitetty 13:15
Politiikka | Päivitetty 10:26
Ulkomaat | Julkaistu 7:49
Kotimaa | Julkaistu 8:25
Autot | Julkaistu 11:14
Kiellettyä: "Automme on puhtain" 11:16
Vertaile verkossa 11:18
Kulttuuri | Julkaistu 12:53