sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Hallitus leikkaa seitsemän miljoonaa kehäradalta

20.8.2010 11:03 | Päivitetty: 20.8.2010 11:56

Antti Aimo-Koivisto / lehtikuva

Vantaanjoen Kehäradan sillanrakennustöitä Vantaalla elokuussa.

Vantaanjoen Kehäradan sillanrakennustöitä Vantaalla elokuussa.

Hallitus leikkaa seitsemän miljoonaa kehäradan rakentamiseen ensi vuodelle kaavaillusta summasta. Vuonna 2014 valmistuva kehärata muodostaa runkoyhteyden lentoaseman kautta pääradan ja Vantaankosken radan välille.

Liikenneministeriö esitti ensi vuodeksi 78,3 miljoonaa kehäradan rakentamiseen, mutta hallitus päätti eilisessä budjettiriihessä leikata summaa seitsemällä miljoonalla. Rahat tarvittiin Oulu–Seinäjoki-radan perusparannukseen.

Liikenneministeriö esitti alun perin 40 miljoonaa Oulu–Seinäjoki-radalle, mutta valtiovarainministeriö oli valmis satsaamaan vain viisi miljoonaa. Hallitus päätti lopulta esittää toivottua 40 miljoonaa, mutta puolet puuttuvasta 35 miljoonasta piti hakea liikenneministeriön muista väylähankkeista.

Suurin leikkaus eli seitsemän miljoonaa kohdistui kehärataan.

Liikenneministeri Anu Vehviläinen korostaa, että kehäradan rakentamisrahojen leikkaus ensi vuodelle ei hidasta, supista tai muutenkaan vaikeuta Kehärata-hankkeen etenemistä millään tavalla. Ministeriö on konsultoinut asiasta liikennevirastoa, jonka asiantuntijat ovat samaa mieltä.

Kehärata-projektin kokonaiskustannusarvio on 605 miljoonaa euroa. Valtio vastaa 419 miljoonan euron investoinneista. Vantaan kaupunki maksaa 186 miljoonaa. Lisäksi hankkeeseen tulee EU-tukea.

Kehäradan projektipäällikkö Maija Salonen vahvistaa, että seitsemän miljoonan leikkauksen ei pitäisi vaikuttaa Kehäradan valmistumisaikatauluun.

”Mutta jos leikkaukset jatkuvat, on myöhästyminen tietysti riskinä. Nyt selviämme vielä tiukentamalla menokuria ja järjestelemällä aikatauluja uusiksi.”

Salosen mukaan hallituksen päätös oli ikävä, mutta ei yllättävä. Liikenneviraston rautatieosastolla tiedettiin, että jostakin joudutaan luopumaan.

”Kun rahaa on vähän, on ne sijoitettava niin kuin parhaaksi nähdään. Leikkaus ei onneksi ole kovin iso, joten tulemme kyllä toimeen.”

Vehviläinen korostaa, että valtion kokonaisvaltuutus kehäradalle pysyy ennallaan. Käytännössä valtio "lainaa" ensi vuodelle hankkeen myöhempien vuosien kustannuksista.

"Tietysti leikkaaminen on todella ikävää", Vehviläinen sanoo, mutta korostaa että vaihtoehtoja ei ollut, koska koko hallitus katsoi Oulu–Seinäjoki-radan ykkösprioriteetiksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.