23.3.2010 6:30 | Päivitetty: 23.3.2010 21:39
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen, maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila ja pääministeri Matti Vanhanen kokoontuivat kehysneuvotteluihin Smolnaan tiistaina.
Hallitus lohkaisee ministeriöiden toimintamenoista ensi vuonna 47 miljoonaa euroa. Toinen säästökohde on kehitysyhteistyö, jonka lisäyksestä hallitus nipistää vajaat 80 miljoonaa euroa.
Valtion kokonaismenoja ei leikata, mutta hallitus siirtää rahoja kohteista toisiin, jotta budjettia rajaavia menokehyksiä ei ylitetä.
Hallitus piti tulevien vuosien rahankäyttöä linjaavan kehysriihensä tiistaina.
Kehitysyhteistyötä oli tarkoitus lisätä ensi vuonna 170 miljoonalla, mutta nyt lisäys typistyy 90 miljoonaan ja hallitus käyttää loput 80 miljoonaa euroa muuhun.
Prosenteissa kehitysyhteistyörahat nousevat lisäyksen pienentämisestä huolimatta nykyisestä 0,55 prosentista 0,58 prosenttiin, kun bruttokansantuote on laman takia supistunut. Hallitus on kansainvälisesti sitoutunut nostamaan Suomen kehitysyhteistyön 0,7 prosenttiin bkt:stä vuoteen 2015 mennessä.
Lisäksi hallitus lupasi Kööpenhaminan ilmastokokouksessa kehitysmaille 110 miljoonaa ilmastorahaa 2010–2012.
Onko tämä raha nyt uutta vai otetaanko se pois kehitysyhteistyörahoista?
Pääministeri Matti Vanhaselta (kesk) ei irronnut yksiselitteistä vastausta, vaan hän sanoi sen olevan ”makuasia”, koska kehitysyhteistyörahat kasvavat joka tapauksessa.
”Ihan täsmällistä vastausta tähän toimittajan kysymykseen ei ole – osittain se on lisäystä, osittain sieltä kehitysyhteistyörahoista.”
Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepan mielestä hallitus petti kehysriihessä sekä kehitysmaiden köyhät että omat lupauksensa.
Ministeriöistä ja kehitysyhteistyöstä nipistetyt noin 127 miljoonaa euroa kohdennetaan eri tarkoituksiin. Rahaa käytetään esimerkiksi maatilojen tukemiseen alentamalla tilojen ottamien korkotukilainojen vähimmäiskorkoa. Paljon rahaa palaa myös kansalliseen Laajakaista kaikkien ulottuville -hankkeeseen.
Menoja lisää sekin, että hallitus muuttaa myös lievät lähisuhdepahoinpitelyt asianomistajarikoksista yleisen syytteen alaisiksi.
Noin 50 miljoonaan euroa jätetään jakamattomaksi irtorahaksi ensi kesän budjettiriihtä varten. ”Että budjettiriihessäkin on töitä”, Vanhanen muotoili. Ensi vuoden yksityiskohtainen budjetti tehdään valmiiksi vasta elokuun budjettiriihessä.
Kehysriihen yhteydessä hallitus antoi myös ensimmäisen lisäbudjettinsa tälle vuodelle. Viime kesänä tehtyyn varsinaiseen budjettiin verrattuna menoja lisättiin 79 miljoonalla eurolla. Toisaalta tulot kasvoivat tätäkin enemmän, joten tälle vuodelle aiottua nettolainanottoa voidaan vähentää 812 miljoonalla eurolla.
Menolisäykset menevät lähes kokonaan nuorisotyöttömyyden torjuntaan. 77 miljoonan euron potin avulla arviolta 15 000 nuoren pitäisi saada kurssitusta, koulutusta tai töitä. Aiemmin esitetty työllisyysseteli otetaan käyttöön.
Myös telakkateollisuus sai tukea muun muassa partiovenehankintojen muodossa. Uutta jäänmurtajaa ei kuitenkaan tilata.
Pääoppositiopuolue Sdp sekä palkansaajajärjestöt SAK ja STTK torppasivat työllisyysmäärärahat tuoreeltaan riittämättömiksi työttömyyslukuihin nähden.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi