torstai 24.4.2014 | Pertti  Onnittele e-kortilla

Hallitus sopuun ruuan veroalesta - makeisvero palautetaan käyttöön

26.8.2009 17:24 | Päivitetty: 26.8.2009 18:04

Ville Männikkö

Makeiset pannaan verolle ensi vuonna.

Makeiset pannaan verolle ensi vuonna.

Hallitus on budjettiriihessään sopinut elintarvikkeiden ja ravintolaruuan verotuksesta käymänsä kiistan. Hallituksen mukaan ensi vuonna otetaan uudelleen käyttöön makeis- ja virvoitusjuomavero. Veron tuotoksi arvioidaan 100 miljoonaa euroa. Makeisvero on ollut viimeksi käytössä vuonna 1999.

Elintarvikkeiden arvonlisävero alenee lokakuun alussa nykyisestä 17 prosentista 12 prosenttiin, kuten eduskunta on päättänyt, mutta ensi vuoden heinäkuussa kaikkia arvonlisäveroja korotetaan yhdellä prosenttiyksiköllä, jolloin elintarvikkeiden vero nousee 13 prosenttiin.

Ensi heinäkuussa myös ravintolaruuan vero alenee 22 prosentista 13 prosenttiin. Näin hallitus on ratkaissut sen ydinongelman, että elintarvikkeiden ja ravintolaruuan veroero uhkasi kasvaa.

Yleinen arvonlisäprosentti nousee ensi heinäkuussa 22:sta 23:een.

Yleistä arvonlisäveroprosenttia käytetään sellaisiin tavaroihin ja palveluihin, joille ei ole säädetty alempaa arvonlisäveroa.

Alempien prosenttien mukaan verotetaan esimerkiksi elintarvikkeita, lääkkeitä, kirjoja, henkilökuljetuksia, majoitusta sekä väliaikaisena kokeiluna eräitä pienpalveluita kuten kampaamoita ja pyöräkorjaamoja.

Kokonaan verosta on vapautettu lehtien tilausmaksut sekä terveys- ja vammaispalvelut.

Lisäksi hallitus on päättänyt, että pienituloisia suosiva kunnallisverotuksen perusvähennys nousee nykyisestä 1 480 eurosta 2 200 euroon. Valtiovarainministeriön pohjaesitys oli 2 000 euroa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>