27.9.2009 12:48
Mari Puoskari (vihr) ja Eija-Riitta Korhola (kok) kritisoivat pääministeri Matti Vanhasta (kesk).
Järvenpää. Vihreiden johto yhtyy kokoomuksen varapuheenjohtajan, europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan kritiikkiin pääministeri Matti Vanhasta (kesk) kohtaan.
"Ehdoton eurooppalainen kriteeri eroamiselle on toden puhuminen, sen kanssa ei jossitella yhtään", Korhola sanoi Helsingin Sanomissa sunnuntaina.
Vihreiden varapuheenjohtaja Mari Puoskari sanoi sunnuntaina olevansa Korholan kanssa samaa mieltä.
"Eurooppalaisessa traditiossa ministerit ja pääministerit ovat eronneet vähemmästäkin", hän sanoi puoluevaltuuskunnan kokouksen yhteydessä Järvenpäässä.
"Olen sitä mieltä, että kaikkien puolueiden olisi pitänyt toimia läpinäkyvämmin ja järkevämmin vaalirahoituksen suhteen. Ovat muutkin toimineet vähintään harmaalla alueella", Puoskari sanoi, mutta lisäsi Vanhasen olevan "vielä enemmän suurennuslasin alla kuin muut".
Vihreiden puoluevaltuuskunta antoi lauantaina tukensa Vanhasen hallitukselle ja myös pääministerille.
Vanhasen toimintaa kohtaan vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi lataa varovaista kritiikkiä.
"Vanhasen tilanne on, että hänen pitää itse pohtia tilannettaan, se on hänen oma ratkaisunsa. Hänen toiminnassaan on ollut asioita, joista hänen pitäisi rehellisesti kertoa."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi