23.10.2009 17:10 | Päivitetty: 23.10.2009 20:52
Presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Alexander Stubb tutustuivat UNDOF-leiriin no. 27 Syyrian Golanilla perjantaina. Yhteiskuvaan asettautuivat suomalaiset tarkkailijat.
Golan, Syyria. Presidentti Tarja Halosen mukaan suomalaisen Afganistan-joukon kotiutuksesta syntyneessä sekaannuksessa on kyse muustakin kuin tiedonkatkoksesta.
Halonen korosti Syyrian-vierailullaan, että suomalainen rauhanturvaaja lähtee operaatioon suomalaisten päätöksillä, viime kädessä presidentin luvalla.
Presidentin mukaan kansainvälisen maailman asettamat lisävaatimukset poliittisen päätöksen jälkeen tehtävissä teknisemmissä päätöksissä on nyt hyvä selvittää.
Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) kertoi Ylen uutisille, että mahdollisuutta jatkaa Afganistanissa olevan joukon pestiä tunnusteltiin vielä viime viikonloppuna. Samalla selvitettiin myös, voitaisiinko Afganistaniin lähettää täydennykseksi uusia miehiä, jotta suomalaisosasto voisi pysyä maassa presidentinvaalien toisen kierroksen yli. Selvitykset eivät kuitenkaan johtaneet toimiin.
Häkämies ei halunnut arvioida, miksi tieto joukon kotiinpaluusta ei kulkenut presidentti Haloselle.
"En koe, että puolustusministeriö olisi tässä sooloillut", Häkämies sanoi Ylelle.
Stubb pyytää anteeksi suomalaisilta rauhanturvaajilta 24.10.2009
Afganistanin-joukot palaavat Suomeen keskiviikkona 24.10.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi