29.6.2008 16:52
Presidentit Tarja Halonen ja Dmitri Medvedev tutustuivat eilen suomalais-ugrilaiseen kansantaiteeseen.
Hanti-Mansia. Presidentti Tarja Halonen kannustaa suomensukuisia kansoja pitämään huolta lasten ja nuorten äidinkielen opetuksesta. Halosen vierailu Länsi-Siperiassa päättyi sunnuntaina iltapäivällä.
Halonen korosti Hanti-Mansiassa, että Suomi haluaa tukea suomensukuisten kansojen kieltä ja kulttuuria.
Presidentin mukaan kielipesäjärjestelmä eli pelkästään vähemmistökielellä toimiva päiväkoti on hyvä tapa ylläpitää uhanalaista kieltä.
"Uskon että monissa uhanalaisissa, pienissä kieliryhmissä se tulee olemaan ratkaiseva tekijä, että seuraava sukupolvi puhuisi vähintään samassa määrin tai enemmänkin omaa äidinkieltään."
Halosen mukaan Suomi paitsi kannustaa kielipesätoimintaan, myös rahoittaa sitä Suomen kulttuurirahaston kautta. Suomen kulttuurirahasto on myöntänyt tarkoitusta varten 1,6 miljoonaa euroa.
"Olemme erityisesti huolestuneita vähemmistökansojen kohdalla yleisestä ilmiöstä, että vähemmistö pienenee sukupolvi sukupolvelta. Siksi on kiinnitettävä erityistä huomiota lasten haluun oppia äidinkieltään", Halonen sanoi.
Venäjän presidentti Dmitri Medvedev lähti Hanti-Mansiasta jo lauantai-iltana pidettyään juhlavastaanoton noin 900 hengelle.
Siperian tapaamisen loppuosa keskittyi suomalais-ugrilaisten kansojen maailmankongressin teemoihin. Suomen, Viron ja Unkarin presidentit kävivät sunnuntaina yhteisellä jokiristeilyllä Irtish-joella ja tutustuivat paikalliseen museoon.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi