torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Halonen: Vaalitukikeskustelu on notkauttanut Suomen mainetta

12.8.2009 15:38 | Päivitetty: 12.8.2009 16:15

Lehtikuva, Keijo Leväaho & Olli Häkämies

Muun muassa Sampo, Patria, SAK ja Nova Group ovat olleet otsikoissa vaalirahakohun aikana.

Muun muassa Sampo, Patria, SAK ja Nova Group ovat olleet otsikoissa vaalirahakohun aikana.

Rovaniemi. Presidentti Tarja Halosen mukaan vaalitukikeskustelu on notkauttanut Suomen kansainvälistä mainetta läpinäkyvän politiikan ja niukan korruption maana.

"Emme varmaan ole enää kaikkein enkeleimpiä kansainvälisissä tilastoissa, mutta edelleen hyvässä joukossa kuitenkin", Halonen sanoi Rovaniemellä keskiviikkona.

Halonen korosti, että ehdokkaiden tukeminen on sinänsä täysin hyväksyttävää, kunhan se tapahtuu avoimesti. Hän arvioi, että jatkossa poliittiset puolueet ovat avoimempia saamistaan tuista.

Halosen mukaan mitään outoa ei ole myöskään siinä, että tukijat hakevat kannattajia omalle linjalleen. Toiminnan on vain kestettävä päivänvalo.

"Käsittääkseni kenellekään ei sada mannaa taivaasta", Halonen vertasi.

Samalla hän kuitenkin varoitti tukijan ja tuen saajan liian likeisestä suhteesta; esimerkiksi kaavoitusasioissa tällainen suhde voi olla arveluttavaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.