Heinäluoman luopuminen avaa Sdp:n linjakeskustelun

Sosiaalidemokraattisen puoleen puheenjohtajan Eero Heinäluoman ilmoitus, että hän ei asetu ensi kesän puoluekokouksessa enää ehdolle puolueen puheenjohtajan tehtävään, oli poliittinen uutispommi. Merkkejä luopumisen ajatuksesta ei ole ollut etukäteen nähtävissä, pikemminkin päinvastoin, kun puoluejohto ja sen lähipiiri asettui tiukasti vastustamaan neuvoa-antavan jäsenäänestyksen järjestämistä.

Neuvoa-antavaa jäsenäänestystä puolueen puheenjohtajasta vaati ensimmäisten joukossa Erkki Tuomioja, joka asettui puheenjohtajaehdokkaaksi ilmeisenä tarkoituksenaan haastaa istuva puheenjohtaja ja hänen edustamansa poliittinen linja.

Eero Heinäluoma teki kuitenkin toisin kuin lähes kaikki politiikan asiantuntijat ja luultavasti useimmat sosiaalidemokraatit veikkasivat. Hän päätti kantaa puolueen raskaasta eduskuntavaalitappiosta vastuun ja avata avoimen linjakeskustelun jättämällä puheenjohtajan paikan avoimeksi.

Jo sunnuntaina oli nähtävissä, että paikasta tulleekin kiinnostava kilpailu; ehdokkaiden joukkoon saattaa nyt hyvinkin ilmoittautua niitä, jotka ovat tähän saakka kieltäytyneet ehdokkuudesta. Tilanteen dramaattisuutta lisää vielä se, että puoluesihteeri Maarit Feldt-Ranta ilmoitti runsas viikko sitten myös jättävänsä paikkansa. Ensi kesänä Sdp:n johtoon astuvat uudet ihmiset.

Eero Heinäluoma jää yhden kauden puheenjohtajaksi. Kun hänet kolme vuotta sitten valittiin puoluesihteerin paikalta puheenjohtajaksi, ennuste oli toinen. Heinäluomalla piti olla kaikki edellytykset komeaan uraan politiikan huipulla. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n yhteiskuntasuhdejohtajan paikalta puoluesihteeriksi valittu Heinäluoma on sanavalmis, osaava ja erinomaisesti verkottunut, mutta nämä omaisuudet eivät riittäneetkään, vaan Heinäluomasta syntyi julkisuuteen kuva kulisseissa häärivänä pelimiehenä.

Yksi syy saattoi olla se, että puheenjohtajan oli ensimmäisen kauden kansanedustajana vaikea löytää luontevaa asemaa eduskuntatyössä. Toinen ongelma oli tiivis SAK-kytkentä. Kun SAK esimerkiksi päätti aktivoida jäseniään vaaliuurnille porsastelevaa yritysjohtajaa ironisoivilla mainoksilla, puolueen ja ammattiyhdistysliikkeen imagot ja kampanjat menivät sekaisin, ja puolue ja Heinäluoma ajautuivat puolustusasemiin.

Kolmas ongelma Heinäluomalle ja muullekin puoluejohdolle on ollut sen harjoittama oppositiopolitiikka. Puolue ei ole kyennyt rakentamaan omaa uskottavaa vaihtoehtoaan sinivihreälle hallitukselle, vaan Heinäluoman ja muun puoluejohdon esiintymisiä ja aloitteita on leimannut tapahtumiin reagointi, ei omaehtoinen linjanmääritys.

Niin Tehyn työtaistelussa kuin Stora Enson irtisanomisissa Sdp on innokkaasti haukkunut hallitusta, mutta viestin uskottavuutta on heikentänyt puolueen oman pitkän hallituskauden varjo. Puheet on ollut helppo leimata populismiksi.

Sdp:n linjakeskustelu osuu kiinnostavaan aikaan. Kaikki perinteiset puolueet joutuvat määrittämään asemansa ja linjansa uudelleen. Ihmisten pakkautuminen kasvukeskuksiin, globalisaatio ja ympäristöongelmat vaikuttavat merkittävästi myös Suomen suurimpien puolueiden asetelmiin.

Keskusta joutuu löytämään itselleen kaupunkilaisen identiteetin, Sdp joutuu arvioimaan uudelleen perinteisen teollisuustyöväestön voimaan nojaavan politiikkansa globalisaation ja kasvihuoneilmiön varjossa, ja kokoomus joutuu luovimaan vastuullisuutta korostavan markkinatalousajattelun ja globaalin kapitalismin välissä.

Heinäluoman henkilökohtainen ratkaisu on sosiaalidemokraattien kannalta oikea. Se lopettaa puheet sanelupolitiikasta ja avaa tilan aidolle linjakeskustelulle, joka ei voi olla heijastumatta koko poliittiseen kenttään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi