sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Henna Virkkunen: Naisetkin kutsuntoihin

Kokoomusnaiset eivät kuitenkaan pakottaisi naisia armeijaan

3.2.2009

Kokoomusnaisten puheenjohtaja, opetusministeri Henna Virkkunen ehdottaa, että kutsuntakirjeet lähetettäisiin vastedes myös naisille.

Kutsuntoihin osallistuminen säilyisi kuitenkin vapaaehtoisena, samoin asepalvelus, Virkkunen hahmotteli Kokoomusnaisten Naiset ja kutsunnat-seminaarissa.

Naiset saisivat kutsunnoissa tietoa armeijan uramahdollisuuksista, erityisesti kansainvälisistä rauhanturvatehtävistä. Tieto saattaisi houkutella naisia asepalvelukseen ja myös sotilasuralle.

Sellainen olisi Virkkusen mielestä tärkeää, koska ikäluokat pienenevät. Parhaat voimat pitäisi saada armeijan harmaisiin, olivat miehiä tai naisia.

Virkkusen puolueveli, puolustusministeri Jyri Häkämies muistutti seminaarissa, että kutsuntakirjeiden lähettäminen naisille vaatisi lainmuutoksen. "Naisista ei voida pitää yllä vastaavanlaista rekisteriä kuin miehistä, joille kutsunnat ovat lakisääteinen velvollisuus", hän sanoi.

Ilman osoiterekisteriä kutsuntakirjeiden lähettäminen on mahdotonta. Lainmuutos ei Häkämiehen mukaan ole kuitenkaan poissuljettu. Kutsuntajärjestelmää ryhtyy keväällä pohtimaan työryhmä, ja se saa mietittäväkseen myös naisten kutsunnat.

Naiset ovat voineet hakeutua vapaaehtoiseen asepalvelukseen 13 vuoden ajan. Vapaaehtoisen palveluksen on valinnut vuosittain noin 500 naista. Viime vuosina määrä on ollut pienenemään päin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.