sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Hoitajia tuettiin kontallaan

20.10.2007 13:45

Tapio Vanhatalo / HS

Teatteriryhmä Todellisuuden Tutkimuskeskus järjesti tukikonttauksen hoitajien vaatimusten puolesta.

Teatteriryhmä Todellisuuden Tutkimuskeskus järjesti tukikonttauksen hoitajien vaatimusten puolesta.

Katuperformanssi sairaanhoitajien ja hoitoalan työntekijöiden puolesta aiheutti odotettua huomiota Mannerheimintiellä lauantaina, kun viisi konttaajaa lähti Kolmen sepän patsaalta kohti Eduskuntataloa. Teatteriryhmä Todellisuuden tutkimuskeskus oli saanut joukkoonsa myös yhden hoitoalan työntekijän, Naistenklinikalla kätilönä työskentelevän Pauliina Pajusen.

"Loistava idea, vaikka vähän hermostuttaakin, jos tästä tulee jotain negatiivista palautetta", Pajunen mietti minuuttia ennen kello 13 tapahtunutta lähtöä.

Mannerheimintien lauantairuuhkaa vastaan edenneet konttaajat saivat niin kannustavia kommentteja kuin nauruakin. Performanssi innosti erityisesti turisteja kuvaamaan tapahtumaa.

Yleisön joukosta myös kommentoitiin, että lastentarhanopettajat osaavat myös kontata ja ovat perustaneet oman konttausryhmän.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.