lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Hoitajien työajan venyttämistä harkitaan

10.10.2007 7:40 | Päivitetty: 11.10.2007 1:10

JUHANI NIIRANEN / HS

Kätilö Paula Heikkinen teki ultraäänitutkimusta Johanna Sirénille Kätilöopistolla. ”En ole vielä havahtunut siihen, että työtaistelu voisi vaikuttaa tulevaan synnytykseen”, Sirén sanoo. Vieressä tuleva isä Jori Hulkkonen.

Kätilö Paula Heikkinen teki ultraäänitutkimusta Johanna Sirénille Kätilöopistolla. ”En ole vielä havahtunut siihen, että työtaistelu voisi vaikuttaa tulevaan synnytykseen”, Sirén sanoo. Vieressä tuleva isä Jori Hulkkonen.

Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää hätätyön mahdollisuutta siltä varalta, että hoitajia irtisanoutuu joukolla. Työhön jäävien työaikoja voidaan lain mukaan pidentää, jos potilaiden terveys vaarantuu.

Ministeriön mukaan hätätyön teettäminen on kuitenkin raskas toimi eikä sen käyttöönotto ole ensisijainen keino.

Potilasturvallisuus on taattava Tehyn mahdollisten joukkoirtisanoutumisten aikana, sanoo peruspalveluministeri Paula Risikko (kok). ”Teemme kaikkemme, että potilasturvallisuus taataan kaikesta huolimatta.”

Risikon mukaan valtiolla on monia mahdollisuuksia taata hoitoalalle työvoimaa. ”Meillä on kaikista lakoista raportit. Niitä tietenkin hyödynnetään.”

Ministeri uskoo, että lakkokokemuksia voi hyödyntää myös uhatuissa joukkoirtisanoutumisissa. Vielä ei kuitenkaan ole vastausta siihen, millä keinoin hoito taataan. ”Toimintasuunnitelma luodaan sen mukaisesti, kun kuulemme, mistä on kysymys. Ennen emme voi tehdä mitään.”

Hoitoalan Tehy pyrkii estämään sen, että liiton uhkaama joukkoirtisanoutuminen vesitettäisiin käyttämällä vuokratyöntekijöitä. Järjestöpäällikkö Kirsti Viljakaisen mukaan lähtöoletus on, että vuokrausfirmojen tehyläiset ovat solidaarisia eivätkä tee lakonalaista työtä.

Potilasjärjestöt ovat huolissaan Tehyn mahdollisen työtaistelun vaikutuksista. "Kaikki mikä vaikuttaa potilaiden tilanteeseen ja turvallisuuteen huolestuttaa", toteaa Suomen sydänliiton pääsihteeri Tor Jungman. Yhdistyksissä toivotaan, että Tehyn uhkaamilta irtisanoutumisilta vältyttäisiin ja tilanteeseen löytyisi jokin muu neuvotteluosapuolia tyydyttävä ratkaisu.

Tehy kertoo päätöksensä yksityiskohdista ensi maanantaina. Tuolloin kerrotaan muun muassa, mitä paikkoja ja montako hoitajaa työtaistelutoimi koskee.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.