15.4.2009 16:02
Anne Holmlund
Sisäasiainministeri Anne Holmlund (kok) ehdottaa, että Puolustusvoimat toimisi poliisin apuna syrjäseuduilla, kertoo Yle. Holmlund esittää myös, että poliisin roolin voisi ottaa se viranomainen, joka ehtii ensimmäisenä hälytyspaikalle.
"Eli se viranomainen ottaa asian hoitaakseen, jolla on partio lähimpänä tapahtumapaikkaa, ja siirtää aikanaan asian jatkotyöstön sille viranomaiselle, jolle asia varsinaisesti kuuluu", Holmlund sanoi Rovaniemellä keskiviikkona.
Ylen mukaan Holmlund haluaa viranomaisten tiivistävän yhteistyötään turvallisuusasioissa erityisesti harvaan asutuilla alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa. Poliisia työllistää muun muassa se, että sesonkiaikana Pohjois-Suomen matkailukeskuksissa on selvästi tavallista enemmän väkeä.
Holmlundin mukaan sisäasiainministeriö aikoo selvittää mahdollisuudet Puolustusvoimien virka-avun laajempaan käyttöön.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi