25.5.2010 5:12
Entinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä poistui valtionevostosta viimeistä kertaa ministeriautossa maanantaina.
Kansaneläkelaitoksen pääjohtajahaussa loppusuoralla olleille sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälälle (kesk) ja Kelan johtoon kuuluvalle Mikael Forssille ei tehty psykologisia soveltuvuustestejä, vaikka testatuilla itsellään ei olisi ollut mitään niitä vastaan.
"Minä ilmoitin, että testit sopivat", Hyssälä sanoi maanantaina.
Testejä ei tehty, koska Kelan hallinnossa edustettuna olevat hallituspuolueet niin päättivät.
Presidentti Tarja Halonen nimitti Hyssälän Kelan pääjohtajaksi viime perjantaina. Nimitysprosessia on arvosteltu jälkeenpäin siitä, että keskusta piti jo etukäteen pääjohtajuutta puolueen mandaattina, joten ulkopuoliset tehtävästä kiinnostuneet eivät lähteneet edes hakemaan paikkaa.
Kelaa valvovien valtuutettujen puheenjohtaja, kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd) sanoo, että testaamisesta keskusteltiin kahteen kertaan valtuutettujen viiden hengen työvaliokunnassa. Kiljunen olisi halunnut testit, hallituspuolueiden edustajat eivät.
Kun pääjohtajavirkaa hakeneet Hyssälä ja Forss oli haastateltu, Kiljunen uudisti vaatimuksensa. Silloin asiasta jouduttiin äänestämään työvaliokunnassa, ja Kiljusen kanta hävisi hallituspuolueille.
Kelasta kerrotaan, että ulkopuolisten testausyhtiöiden tekemät psykologiset testit ovat Kelan rekrytointioppaan mukainen käytäntö. Pääsääntönä on, että Kelan tehtäviä hakevat esimiehet ja asiantuntijat testataan, mutta palkkaavat henkilöt saavat poiketa käytännöstä harkintansa mukaan.
Anneli Kiljusen mielestä testaus olisi ollut myös Liisa Hyssälän etu. Kiljusen mielestä Hyssälä epäonnistui pahasti haastattelussa, ja Kiljusen mukaan muutkin ihmettelivät, menikö haastattelu penkin alle esimerkiksi jännityksen takia.
Kelan valtuutettujen ratkaisevassa kokouksessa Hyssälän puolesta äänesti yhdeksän valtuutettua. Kaksi äänesti tyhjää, yksi Mikael Forssin puolesta. Äänestys oli suljettu lippuäänestys. Anneli Kiljunen on kertonut äänestäneensä Forssia.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi