sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

IL: Perussuomalaisten Hakkarainen vitsaili "tuplahomoista"

7.5.2011 18:19

Teuvo Hakkarainen

Teuvo Hakkarainen

Perussuomalaisten tuore kansanedustaja Teuvo Hakkarainen jatkaa kärjekästä kielenkäyttöään, kertoo Iltalehti. Neekeri-lausunnollaan kohahduttanut Hakkarainen kommentoi tällä kertaa homojen adoptio-oikeutta.

Iltalehden mukaan Hakkarainen oli torstaina vastannut eduskunnassa vierailleiden Jyväskylän normaalikoulun oppilaiden kysymyksiin.

Kun nuoret olivat kysyneet Hakkaraiselta homojen adoptio-oikeudesta, Hakkarainen oli sanonut, että mikäli kaksi homoa saa lapsen, tulee jälkeläisestä tuplahomo.

Hakkarainen selitti Iltalehdelle, että hänen kommenttinsa oli pelkkä vitsi.

"Minulta kysytään aina tahallaan näistä homoasioista. Heitin täysin huumorilla tämän tuplahomojutun. Haluaisin puhua hallitusneuvotteluista", Hakkarainen selitti.

Hakkaraisen aiemmat kommentit ovat valtakunnansyyttäjän arvioitavana. Lausuntoihin puuttui vähemmistövaltuutettu, jonka mielestä Hakkarainen panetteli ja solvasi maahanmuuttajia ja muslimeja Helsingin Sanomille viime viikolla antamassaan haastattelussa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.