torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Ihmisoikeuskeskus kirvoitti eduskunnassa sapekkaan väittelyn

28.10.2010 20:02

Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan perustettava uusi Ihmisoikeuskeskus sai kansanedustajilta torstai-illan istunnossa sekä ruusuja että ruoskaa.

Kokoomuksen Ben Zyskowicz kyseenalaisti koko hankkeen järkevyyden jyrkin sanoin. Zyskowicz katsoi, että keskuksesta tulee vuosi vuodelta kalliimmaksi käyvä pelkkä "suomalaisten ihmisoikeusprofeettojen viisastelufoorumi", joka ei millään lailla edistä ihmisoikeuksien toteutumista.

Päälle päätteeksi Zyskowicz tuomitsi koko suomalaisen ihmisoikeuskeskustelun pelkäksi rikollisten hyysäämiseksi.

"Mistä Suomen niin sanotut ihmisoikeusjuristit keskustelevat? He keskustelevat siitä, että eihän Suomessa vain roistojen ja konnien oikeuksia miltään osin loukata."

Zyskowiczin mukaan uhrien oikeuksista juuri kukaan ei ole kiinnostunut, ja todellinen ihmisoikeusongelma Suomessa ovat tuomioistuinten pitkät käsittelyajat.

"Käyttämällä nämäkin miljoonat eurot tällaisen ihmisoikeuskeskuksen ja sen teoriaherrojen palkkojen sijaan oikeuslaitoksen voimavarojen vahvistamiseen tässä ja nyt, tehtäisiin paljon suurempi palvelus ihmisoikeuksien toteutumiselle."

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) kiisti jyrkästi, että 300 000 euron budjetilla toimivaa keskusta olisi tarkoitus laajentaa esitetystä muutaman ihmisen vahvuudesta.

Sdp:n Jacob Söderman huomautti Zyskowiczille, että Suomi on viimeisiä maita, joka on rakentamassa YK:n niin sanottujen Pariisin periaatteiden mukaista ihmisoikeusinstituutiota. Hänen mukaansa kyse on myös siitä, miltä Suomi näyttää Euroopassa.

Södermankin arvosteli kuitenkin hallituksen esitystä liiasta viranomaiskeskeisyydestä ja kansalaisista etääntymisestä.

Myös perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) katsoi, että Suomen pitää olla ihmisoikeusasioissa kansainvälisessä etulinjassa.

Sasi piti keskuksen perustamista perusteltuna ja tarpeellisena. Hän kiitteli myös valittua organisaatiomallia edulliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi.

Vuoden 2012 alussa aloittavan Ihmisoikeuskeskuksen tavoitteena on edistää tiedonvaihtoa ja alan yhteistyötä. Keskus laatisi selvityksiä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta ja tekisi aloitteita niiden edistämiseksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.