7.9.2007
Utman Pirttimäki, Abdurrahman Hämäläinen, Abdulllah Rintala, Sauli Ingman ja Abdullah Tammi esittelivät islamilaisen puolueen tavoitteita torstaina Helsingissä. Ryhmä on syntyperäisten suomalaisten islamiin kääntyneiden perustama. Euroopassa islamilaisia puolueita on vähän, mutta ainakin Britanniassa sellainen toimii.
Suomeen on perusteilla islamilainen puolue, joka alkaa haalia
kannattajia ja aikoo asettaa ehdokkaita ensi vuoden kunnallisvaaleissa.
Puoluerekisteriin päästäkseen sen on kerättävä 5000 kannattajakorttia.
Puheenjohtaja Abdullah Tammi sanoi torstaina tiedotustilaisuudessa, että puolueen tavoitteena on hyvän edistäminen ja pahan poistaminen.
Ryhmä kieltäisi alkoholijuomien myynnin muualla kuin Alkossa. Lisäksi se parantaisi muslimilasten asemaa kouluissa niin, että uskontoa kunnioitettaisiin. Puolue haluaa myös edistää halal-teurastamista ja poikien ympärileikkauksia.
Šaria-lain saaminen jonain päivänä Suomeen "olisi mahtavaa", entinen palopäällikkö ja vasemmistolainen ay-poliitikko sanoi.
Puolue ei kuitenkaan tosissaan pyri islamilaisen yhteiskunnan rakentamiseen.
Ryhmällä ei ole yhteyksiä kansainvälisiin muslimijärjestöihin.
"Emme saa rahaa saudiseikeiltä, vaan toimimme vapaaehtoispohjalta", Tammi sanoi.
Ainakin toistaiseksi yhdistyksenä toimivan puolueen muutamat edustajat ovat syntyperäisiä suomalaisia. Kannattajia etsitään kaikista etnisistä ryhmistä.
Suomen muslimit ovat vastikään perustaneet eri yhteisöille kattojärjestön, Suomen islamilaisen neuvoston.
Neuvoston puheenjohtaja, syyrialaistaustainen Anas Hajjar ei suoralta kädeltä halunnut arvioida, voiko islamilainen puolue yhdistää Suomessa asuvat muslimit. Heitä on nyt noin 40000.
"Monet muslimit toimivat jo eri puolueissa", Hajjar huomautti.
Tutustumatta islamilaisen puolueen ohjelmaan hän ei ottanut kantaa siihen, äänestäisikö itse sitä.
Helsingin islamilaisen yhdyskunnan varapuheenjohtaja Abdi-Hakim Yasin toivotti puolueen tervetulleeksi.
"Muslimien ongelmat ovat yhteisiä", somalialaistaustainen Yasin sanoi.
Hajjarin tavoin Yasinkaan ei silti ollut varma, onko islamilainen puolue paras tapa edistää muslimien tapojen ja kulttuurin sekä uskonnon asemaa Suomessa.
"Islamilainen neuvosto pyrkii yhteistyöhön kaikkien puolueiden kanssa", Yasin huomautti.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi