sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Jäätteenmäki varmistanee puheenjohtaja-aikeensa lauantaina

19.3.2010 22:42

Mikko Stig / LEHTIKUVA

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen odotetaan huomenna ilmoittavan lähteekö hän ehdolle puolueensa keskustan puheenjohtajakisaan.

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen odotetaan huomenna ilmoittavan lähteekö hän ehdolle puolueensa keskustan puheenjohtajakisaan.

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen (kesk) odotetaan ilmoittavan lauantaina, lähteekö hän ehdolle puolueensa keskustan puheenjohtajakisaan. Jäätteenmäki esiintyy aamupäivällä Ylen TV1:n Ykkösaamu-ohjelmassa.

Puheenjohtajakisaan ovat toistaiseksi ilmoittautuneet kuntaministeri Mari Kiviniemi, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen sekä kansanedustaja Timo Kaunisto.

Kisan ennakkosuosikiksi veikkailtu ympäristöministeri Paula Lehtomäki kertoi aiemmin tammikuussa, ettei hän ole ehdokkaana. Lehtomäki ilmoitti päätöksestään samaisessa Ykkösaamu-ohjelmassa, jonka vieraaksi Anneli Jäätteenmäki on nyt kutsuttu.

Lehtomäen puntarissa perhe painoi puheenjohtajuutta enemmän.

Mikäli Jäätteenmäki ilmoittaa lähtevänsä kisaan, on hän selvä ennakkosuosikki keskustan puheenjohtajaksi.

Ilman Jäätteenmäkeä kovin kisa käytäneen Kiviniemen ja Pekkarisen kesken. Keskustan kannattajien keskuudessa Pekkarisella on johtoasema, kun taas kaikilta suomalaisilta kysyttäessä ennakkosuosikiksi nousee taannoisen HS-Gallupin mukaan Kiviniemi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.