12.12.2009 10:36
Kalevi Kivistö
Julkisen sanan neuvoston entinen puheenjohtaja Kalevi Kivistö pitää JSN:n tulevaisuutta epävarmana.
Kivistö arvioi Verkkoapilan haastattelussa, että neuvoston ristiriitaiset mielipiteet ja vapauttava päätös Ylen TV2:n Silminnäkijä-ohjelmasta nakertavat vielä pitkään median itsesäätelyn uskottavuutta.
Aiemmin myös opetusministerinä toiminut Kivistö on samoilla linjoilla Silminnäkijä-ohjelman suhteen kuin JSN:n puheenjohtajuuden jättänyt Pekka Hyvärinen. Kivistön mukaan langettava ratkaisua olisi puoltanut JSN:n linja, jonka mukaan varsinkin nimettömiä lähteitä tukemaan on hankittava myös muuta aineistoa.
"Ratkaisussa ei mitenkään arvioitu lähteen totuusarvoa", Kivistö arvostelee.
Myös Kivistö luopui puheenjohtajuudestaan kesken kauden. Hän väistyi tehtävästä syyskuussa 2007, kun Ylen A-Studio ruoti hänen taannoisia DDR-suhteitaan.
Syyttäjä ei puutu Ylen lautakasaväitteisiin 11.12.2009
KOMMENTTITotuus jäi pimentoon 11.12.2009
NÄKÖKULMAJSN taisi sortua lautakasan alle 11.12.2009
JSN ryhtyi heti etsimään uutta puheenjohtajaa 11.12.2009
JSN:n Yle-päätöstä kritisoidaan pääkirjoituksissa 11.12.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi