sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Jaakonsaari arvostelee Heinäluoman pyrkimistä "kukkulan kuninkaaksi"

Sdp:ltä puuttuu kovaa kaartia eurovaali- ehdokkaiksi

Julkaistu: 25.1.2009 lehdessä osastolla Politiikka

Liisa Jaakonsaari

Liisa Jaakonsaari

 Kansanedustaja Eero Heinäluoma ei lähde Sdp:n eurovaaliehdokkaaksi. Hän ilmoitti poisjäännistään eilen Ylen ykkösaamussa.

Samalla Heinäluoma ilmoitti, ettei haasta Tarja Filatovia puolueen eduskuntaryhmän johdossa, mitä oli ennakoitu eurovaaliehdokkuuden vaihtoehdoksi.

Sdp:n entinen puheenjohtaja kuitenkin kertoi olevansa kiinnostunut muista puolueen johtotehtävistä kuin puheenjohtajuudesta. Käytännössä tämä tarkoittaisi puolueen varapuheenjohtajan tehtävää tai puoluevaltuuston puheenjohtajuutta.

Sdp:n kansanedustaja Liisa Jaakonsaari tyrmäsi Heinäluoman aikeet tuoreeltaan. Jaakonsaari toivoi, että Heinäluoma pidättäytyisi pyrkimästä takaisin puoluejohtoon.

Jaakonsaaren mielestä entisen puheenjohtajan paluu johtotehtäviin olisi puheenjohtaja Jutta Urpilaiselle kiusallista ja tukalaa.

"Hämmentävää tällainen ilmoittautuminen. Tämä käynnistää turhan keskustelun tulevasta puoluekokouksesta. Nyt olisi tärkeintä tukea puheenjohtaja Urpilaista. Hän on pärjännyt hyvin, uskottavuuden kasvattaminen tietysti vaatii aikaa."

Jaakonsaaren mielestä Heinäluoma voisi keksiä jotakin muuta tehtävää.

"Tarjolla olisi työryhmien vetämistä, Sdp:ssä kyllä riittää tehtäviä. Ei ole niin pientä asemaa, ettei siitä voisi itse tehdä merkittävän. Ei kaikkien tarvitse olla kukkulan kuninkaita."

Sdp:n varapuheenjohtajista Maria Guzenina-Richardson ja Ilkka Kantola eivät nähneet Heinäluoman paluussa hankaluutta. Heidän mielestään aikaisempi puheenjohtajuus ei saa merkitä, ettei ihmisen asiantuntemusta voitaisi ottaa puolueen käyttöön.

"Puolueessa kaikki tehtävät ovat kaikkien haettavissa", sanoi myös kansanedustaja Erkki Tuomioja.

No eikö olisi hassua, jos puolueen entinen puheenjohtaja palaisi varapuheenjohtajaksi?

"En tiedä naurattaisiko se ketään", Tuomioja toteaa.

Heinäluomasta oli odotettu Sdp:lle vetävää eurovaalinimeä, koska listoilta puuttuu kärkiehdokkaita. Eilen myös Johannes Koskinen kertoi HS:lle, ettei lähde ehdolle.

Jaakonsaari kyselikin eilisessä blogikirjoituksessaan, missä ovat vastuunkantajat.

"Mikä oikein riivaa niitä demareita, joille Herra Puolue on suonut kosolti luottamusta. Miksi he eivät lähde ehdokkaiksi?"

Erityisesti hän ihmetteli puolueen ja ryhmän varapuheenjohtajien, varapuhemiehen ja muiden "arvohenkilöiden" haluttomuutta taakanjakoon.

Puoluesihteeri Ari Korhosen mielestä puolueessa on vastuunkantajia. Hän lupasi, että koviakin nimiä on vielä tulossa ehdolle.

"Ehdokaslistaa kannattaa arvioida vasta, kun koko ehdokasasettelu on tehty. Vielä ei kannata heittää kirvestä kaivoon."

"Ei Eero ole sellainen mies, joka jättää puolueen pulaan", Guzenina-Richardson puolestaan vastasi arvoituksellisesti ehdokaspulaan.

Kuka aukkoa tulee korvaamaan, sitä hän ei suostunut paljastamaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.