perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Jungner arvostelee Hyssälän nimitystä Kelaan

21.5.2010 10:51

Sdp:n puoluesihteeriksi pyrkivä Mikael Jungner moittii Kelan johtoon tänään nimitettävää sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälää (kesk) huonoksi johtajaksi.

"Olen itse ulkopuolinen tässä asiassa, mutta kaikki mitä olen kuullut ja ymmärtänyt pistää kyllä kysymään, että mitä pahaa Kelan tuhannet työntekijät ovat tehneet, kun heitä näin rangaistaan", Jugner sanoi Ylen radiohaastattelussa Kauppalehden verkkosivujen mukaan.

"Tämä on huhupuhetta, mutta olen kuullut, että Hyssälä oli piinavan huono haastatteluissa. Eli kyllähän tämä tuoksahtaa kilometrien päähän", Jugner sanoi verkkosivujen mukaan.

Junger pitää Hyssälän valintaa läpipoliittisena ja ihmettelee myös sitä, että Kelan johtajavalinnassa ehdokkaita ei testattu. Hänestä koko prosessi on hoidettu vastuuttomasti.

"Mikä on viesti Kelan sisällä kasvaneille asiantuntijoille? Viesti on, että turha haaveilla mistään, koska puoluejäsenkirja ajaa kaiken ohi."

Hänestä on väärin kuvitella, että johtaminen olisi ominaisuus, joka löytyy kaikilta, kuten puhetaito.

Hallitus on esittänyt Liisa Hyssälän nimittämisestä Kelan pääjohtajaksi lokakuun alusta. Asiasta päättää presidentti Tarja Halonen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.