28.5.2010 4:30
Mikael Jungner (vas.) ja Jutta Urpilainen
Joensuu. Sdp:n puoluekokous valitsee puolueen puheenjohtajiston sekä uuden puoluesihteerin Ari Korhosen tilalle tänään perjantaina.
Kolmesta puoluesihteeriehdokkaasta vahvimmaksi on arvioitu Ylen entistä toimitusjohtajaa Mikael Jungneria. SAK:n ehdokkaana pidetty Reijo Paananen on kokenut puolueen ja palkansaajakeskusjärjestön jyrä, mutta puheenjohtaja Jutta Urpilaisen julkinen tuki Jungnerille on vahva valtti jo valmiiksi valovoimaiselle ja tunnetulle ehdokkaalle.
Kolmantena ehdokkaana puoluesihteeriksi pyrkii Lari Kangas, jonka mahdollisuuksia pidetään olemattomina.
Jungner nostatti vaalihuumaa torstai-iltapäivänä puoluekokouksessa järjestämässään kampanjatilaisuudessa.
"Kuinka moni teistä kuuli Juttaa?"
"Kuinka moni oli sitä mieltä, että se oli hyvä puhe", Jungner kyseli ympärilleen kokoontuneilta kannattajiltaan ja nosti malliksi käden pystyyn. Kannattajajoukko ympärillä nosti innoissaan kätensä ilmaan.
Urpilaisen torstaista puhetta pidettiin kokouspaikalla melko tavanomaisena ja yllätyksettömänä, mutta Jungner hehkutti sitä.
Sekään ei häirinnyt tunnelman nostamista, että Jungner itse oli vasta matkalla kokouspaikalle silloin, kun Urpilainen piti puhettaan. Jälkikäteen hän kertoi, että seurasi Urpilaisen puheen herättämiä reaktioita iphonellaan ollessaan matkalla kokoukseen ja luki puheen myöhemmin.
Myös Maria Jungner seurasi miestään puoluekokouspaikalle torstaina.
Jungner aikoo johtaa puolueen järjestötyötä rennolla otteella.
"Järjestökoneessa ei ole ongelmaa. Pointti on siinä, että jutellaan ihmisten kanssa siitä, missä he ovat hyviä."
Muut puoluesihteeriehdokkaat eivät pyrkineet hurmaamaan kokousväkeä yhtä näyttävästi. Kampanjointi tehtiin kulisseissa ja piiritapaamisissa matalalla profiililla.
Varapuheenjohtajiksi pyrkivät nykyiset varapuheenjohtajat Maria Guzenina-Richardson, Ilkka Kantola, ja Pia Viitanen. Uusina varapuheenjohtajiksi yrittävät Susanna Huovinen, Kari Rajamäki, Tytti Tuppurainen ja Thomas Wallgren.
Mikael Jungner selvin numeroin Sdp:n puoluesihteeriksi 28.5.2010
Urpilainen vaivatta jatkokaudelle Sdp:n johtoon 28.5.2010
Nykyiset varapuheenjohtajat jatkavat Sdp:ssä 28.5.2010
Sdp:n puoluesihteerivalinta alkoi kehukierroksella 28.5.2010
Sdp pitää Nato-oven raollaan 28.5.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi