sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Jungner kiroili kommentoidessaan yleläisille Extran lopettamista

10.12.2007 21:18 | Päivitetty: 11.12.2007 1:04

Mikael Jungner

Mikael Jungner

Osa Yleisradion työntekijöistä on loukkaantunut tavasta, jolla toimitusjohtaja Mikael Jungner kommentoi alaisilleen televisiokanava Extran lopettamista.

"Täällä on ihmeellinen pullamössötappiomieliala. Kanava lähti. So fucking what", Jungner sanoi Ylen sisäisessä tiedotustilaisuudessa kaksi viikkoa sitten, kertoo Taloussanomat.

Lehden tietojen mukaan Ylen ohjelmatyöntekijät on lähettäneet Ylen johdolle kirjeen, jossa he paheksuvat toimitusjohtajan sanoja. Jungner kieltää saaneensa tällaisen kirjeen.

Kyseinen tiedotustilaisuus ei ole nähtävillä Ylen sisäisessä verkossa, vaikka tavallisesti tiedotustilaisuudet ovat sieltä heti katseltavissa.

Iltalehden tavoittama Jungner myönsi mokanneensa.

"Siinä sananvaihdossa ei ollut tarkoitus masentaa, vaan pyrkimykseni oli valaa uutta henkeä. Näissä hemmetin vaikeissa säästöissä tavoite on ollut se, että henkilöstö pysyy", Jungner sanoi.

Hän katsoi mokanneensa myös siksi, että yritti heittäytyä nuorison kielenkäyttöön, koska puhui Ylen nuorempien työntekijöiden kanssa.

Jungner avioitui Ylen kuuluttajan Maria Matthesin kanssa viime lauantaina, ja pariskunta on parhaillaan häämatkalla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.