2.2.2008 10:00 | Päivitetty: 2.2.2008 10:53
Jutta Urpilainen, 32, tavoittelee Sdp:n varapuheenjohtajuutta ensi kesäkuussa pidettävässä puoluekokouksessa.
Kokkolalainen Urpilainen ilmoitti aikeistaan lauantaiaamuna Vaasassa Sdp:n paikallisessa kokouksessa.
Urpilainen on toisen kauden kansanedustaja.
Hänen on viime kesästä asti arveltu olevan mahdollinen nimi Sdp:n puheenjohtajakisassa. Urpilaista kannattivat puheenjohtajaehdokkaaksi erityisesti Sdp:n opiskelija- ja nuorisojärjestöt.
Urpilaisen jätettyä varsinaisen puheenjohtajakamppailun väliin näyttää tällä hetkellä siltä, että kisasta on tulossa toisinto kolmen vuoden takaa. Puheenjohtajaehdokaaksi on nimittäin ilmoittautunut vasta kansanedustaja Erkki Tuomioja, 61. Nykyisen puheenjohtajan Eero Heinäluoman, 52, ilmoitusta odotetaan lähiaikoina.
Urpilainen perustelee puheenjohtajakisan väliinjättämistä sillä, että pääjännite on syntynyt istuvan puheenjohtajan ja päähaastajan välille.
"Tällaisessa tilanteessa vaali on väistämättä kahden kauppa. Ihmiset haluavat olla ratkaisemassa voittajaa", Urpilainen sanoi.
"Niille, jotka kysyvät, miksi varapuheenjohtajaksi, haluan todeta, että en ole pyrkimässä varamieheksi jonnekin vaihtopenkille. Olen sitä mieltä, että varapuheenjohtaja ei ole ainoastaan keskushyökkääjän maalipaikkojen rakentaja, vaan hän tekee itsekin maaleja."
Sdp:n varapuheenjohtajuutta ovat ilmoittaneet tavoittelevansa Urpilaisen lisäksi myös kansanedustajat Maria Guzenina-Richardson, 39, ja Kimmo Kiljunen, 56.
Demarien kenttäväestä puolet Heinäluoman takana 1.2.2008
Demarinuoret pettyivät Jutta Urpilaisen ratkaisuun 2.2.2008
KOMMENTTIKaksi kolausta Sdp:lle 2.2.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi