7.6.2011 12:33 | Päivitetty: 7.6.2011 16:36
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen eduskunnassa Helsingissä 7. kesäkuuta 2011. Edustalla perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.
Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen (kok) sai tiistaina eduskuntaryhmiltä valtuudet jatkaa hallitustunnusteluja.
Eduskuntaryhmien puheenjohtajat päättivät asiasta yksimielisesti.
Takarajana on perjantai. Silloin Kataisella pitäisi olla ehdotus hallituspohjaksi, ja hän keskustelee ehdotuksestaan kaikkien eduskuntaryhmien johdon kanssa.
Jos Katainen ei onnistu, edessä voi olla hallitustunnustelijan vaihto.
Katainen kertoi, että hän käy nyt kaikkien puolueiden kanssa neuvottelukierroksen. Mitään kysymyspatteristoja ei enää lähetellä, koska kannat ovat suhteellisen hyvin tiedossa.
Katainen perustelee neuvotteluja kaikkien puolueiden kesken sillä, että tilanne on nyt kokonaan uusi. Hänen mukaansa yksikään hallituspohja ei ole kaatunut. Esimerkiksi vihreät on kuvioissa edelleen mukana, koska vihreiden puoluevaltuuskunta otti kantaa vain yhteen pohjavaihtoehtoon eli torjui porvarihallituksen.
”Suomessa on vakava tilanne. Vaaleista on kulunut aikaa, ja Suomeen täytyy saada toimintakykyinen enemmistöhallitus”, Katainen sanoi ryhmäpuheenjohtajien kokouksen jälkeen.
”Viime viikolla neuvottelut kariutuivat, nyt on aika yrittää uudestaan. Kaikki puolueet ovat vastuussa siitä, kuinka nopeasti hallitus Suomeen syntyy”, Katainen sanoi. ”Meillä on taustalla vaalitulos, joka poikkeaa siitä mihin Suomessa on totuttu. Nyt työ pitää saada päätökseen, jotta saamme vastuulliset päätökset tehtyä.”
”Suomi on sivistysmaa, johon kuuluu toimintakykyinen hallitus”, Katainen lisäsi.
Katainen sanoi, että prosessin pitkittyminen on ollut hänelle pettymys. Omiltaan Katainen sai aamulla kokoomuksen ryhmäkokouksessa täyden tuen.
”Meidän vain pitää onnistua. Toinen vaihtoehto on, että Suomessa ei ole hallitusta”, Katainen sanoi.
Eduskuntaryhmien kokouksessa herätti huomiota se, että Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma ei ollut paikalla. Heinäluoman neuvottelutyyli ärsytti edellisellä neuvottelukierroksella kokoomuslaisia. Sdp:n selityksen mukaan Heinäluoma on ennalta sovitulla matkalla.
HS.fi:n hetki hetkeltä -seuranta hallituskriisistä päättyy 7.6.2011
Eri hallituspohjia voi kokeilla verkossa 7.6.2011
Urpilainen: Perjantaina pitää löytyä ratkaisu 7.6.2011
Soini: Haluan tarkistaa, onko tukipiikki vielä kiinni 7.6.2011
Sasi: Sdp:n kanssa voidaan yhä neuvotella hallitusyhteistyöstä 7.6.2011
Kataisen kohtalo on Soinin käsissä 6.6.2011
Sasi: EU-politiikka ei välttämättä estä perussuomalaisten hallitustietä 7.6.2011
Vihreät ei lähde hallitusneuvotteluihin, keskusta hyväksyi Kataisen kutsun 6.6.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
|