keskiviikko 8.2.2012 | Laina  Onnittele e-kortilla

Kääriäinen lausui liikuttavat muistosanat Tabermannille

7.9.2010 15:02 | Kommentit

Mikko Stig / lehtikuva

Tommy Tabermannin tyhjää paikkaa koristi kukka-asetelma, ympärillä kolleegat Katja Taimela (vas.) ja Tuula Peltonen.

Tommy Tabermannin tyhjää paikkaa koristi kukka-asetelma, ympärillä kolleegat Katja Taimela (vas.) ja Tuula Peltonen.

Eduskunta kunnioitti kansanedustaja Tommy Tabermannin muistoa syyskauden avajaisissa tiistaina.

Varapuhemies Seppo Kääriäinen (kesk) sanoi muistosanoissaan, että Tabermann oli suuri humanisti ja sillä tiellä rohkea mies. Syyskauden ensimmäisen istunnon alussa vietettiin hiljainen hetki kollegan muistolle.

Kääriäisen mukaan Tabermann katsoi eduskuntatyötäkin päivänpolitiikkaa korkeammalta.

"Niin runoilijan kuin poliitikonkin työssä rakkaus ja kaipaus olivat ylinnä."

Sdp:n kansanedustaja Tabermann kuoli heinäkuun alussa 62-vuotiaana. Samana päivänä eduskunta jäi kesälomalle. Eduskunnassa oli tiistaina suruliputus Tabermannin muistolle.

Pääministerin tehtävästä luopunut Matti Vanhanen (kesk) ei ollut itse kuulemassa, kun eduskunta myönsi hänelle eron kansanedustajan tehtävästä. Myös puhemies Sauli Niinistö (kok) oli avajaisista poissa.

Puhemiesneuvoston ehdotus Vanhasen eronanomuksen hyväksymisestä vahvistettiin yhdellä nuijankopautuksella ja ilman keskustelua.

Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi valittu Vanhanen oli tiistaina Joensuussa onnittelemassa 20 vuotta täyttänyttä tiedepuistoa. Niinistö oli puolestaan Suomen jalkapallomaajoukkueen mukana Hollannissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.