sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla
KOMMENTTI

Kahvikutsut väärässä seurassa

6.7.2009 16:34

Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) toimitusjohtajan Markku Kauppisen eroilmoitus ei tullut yllätyksenä. Hänen asemansa kävi sietämättömäksi, kun eläkelaitos kietoutui yhä syvemmälle vaalirahoitussotkuun.

Kauppisen lähtö ei anna aihetta juhliin. Viime viikkojen tapahtumavyöry on ollut surullinen, kerrassaan nolo päätös pitkälle uralle.

Kevalla on nyt edessään iso urakka, jotta vaalirahakohussa ryvettynyt maine saadaan puhdistettua. Edessä on myös perusteellinen uudelleenarviointi eläkelaitoksen, poliitikkojen ja muun yhteiskunnan kytköksistä.

Eläkemiljardien hallinnointi on suomalaisen yhteiskunnan vastuunalaisimpia tehtäviä. Sen on oltava kansanvaltaisen kontrollin ulottuvilla jatkossakin. Vanha läänityskulttuuri ei ole kuitenkaan enää kestävä tapa toimia.

Helsingin Sanomien toimitus on osallistunut aktiivisesti vaalirahoihin liittyvien verkkojen selvittämiseen. Meille kyse ei ole ristiretkestä ketään vastaan - kenenkään puolesta - vaan sanomalehdelle kuuluvasta velvollisuudesta.

Koemme, että rahan ja vallan verkostojen avaaminen lukijoille on journalismia arvokkaimmillaan.

Vaalirahoituskohu on kietoutunut konkurssiyhtiö Nova Groupin ympärille. Mukana oli muun muassa tuomittuja talousrikollisia. Kiinteistöbisneksestä löytyvät niin ikään selkeät motiivit vaikuttaa rahalla poliitikkoihin.

Nova Groupilla oli tiiviit kontaktit hämmästyttävän moniin vaikuttajiin. Siksi on helppo haistaa palaneen käryä, kun niin moni koettaa nyt peitellä ja vähätellä näitä yhteyksiään.

Olemme koettaneet mallintaa lukijoillemme Kevan, Novan ja poliitikkojen välisiä siteitä. Toimitusjohtajan kannalta raskauttavimmat faktat liittyvät ns. Kesärannan tapaamiseen ja osallisuuteen vaalirahojen junailussa - vähintään vinkkimiehen roolissa. Ongelmallisena on näyttäytynyt myös Kevan tiivis liikekumppanuus epämääräisen Nova-yhtiön kanssa.

Nämä tiedot ovat edelleen paikkansapitäviä. Toisin kuin Kauppinen erosanoissaan väittää, myös Rovaniemen tehdaskiinteistön kauppa on esitetty Helsingin Sanomissa niin kuin se tapahtui.

Näilläkin sivuilla esitetty pelko kuntien työntekijöiden eläkerajojen valumisesta vaalirahoittajien rulettiin on sekin ollut perusteltu. Nova on kiistatta tehnyt tiliä Kevankin rahoilla.

Muiden viestinten mahdollisista virheistä emme tietenkään voi olla vastuussa.

Koko vaalirahajupakka saattaa kääntää uuden lehden Suomen poliittisessa kulttuurissa. On kuitenkin traagista, että havahtuminen Suomen, arvojen ja ihanteiden muutokseen tapahtuu vasta kivuliaimman kautta.

Ei riitä, että toimitaan lakien, asetusten ja hyvän hallintotavan mukaan. Kansalaisilla on oikeus myös päättäjien moraaliseen arviointiin. Silläkin on väliä, miltä asiat näyttävät.

Kauppisen kohdalla eräät kahvikutsut väärässä seurassa näyttävät monien silmissä pahalta virheeltä.


Kirjoittaja on Helsingin Sanomien toimituspäällikkö.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.