sunnuntai 21.3.2010 | Pentti  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Kaksi ministeriä sai vaalitukea ruotsalaiselta investointipankilta

16.5.2008 22:28

Kaksi ministeriksi nostettua kokoomuspoliitikkoa sai viime eduskuntavaaleissa rahoitusta ruotsalaiselta investointipankilta. Ruotsalainen Öhman jakoi Suomen-tytäryhtiönsä kautta tukea sekä puolustusministeri Jyri Häkämiehelle että asuntoministeri Jan Vapaavuorelle. Lisäksi tukea sai Jari Koskinen (kok).

Öhman tuki Häkämiehen kampanjaa 4 000 eurolla, ja Vapaavuori sai 6 000 euroa.

Öhman on arvostettu ruotsalainen investointipankki. Konsernijohtaja Tom Dinkelspielin mukaan Öhman ei Ruotsissa tue ketään poliitikkoa. Dinkelspiel painotti, että eri maissa on eri keinot tukea yhteiskunnallista toimintaa.

"Suomen-yhtiön johtajalla on täysi mandaatti päättää avustuksista. En tunne riittävän hyvin, miten Suomessa näissä asioissa toimitaan. Siksi en voi asiaa tarkemmin kommentoida", Dinkelspiel sanoi.

Öhmanin Suomen-tytäryhtiön toimitusjohtaja Timo Mäkelä sanoi yhtiön tukevan erilaista yhteiskunnallista toimintaa, josta on hyötyä kaikille. Mäkelä päätti Häkämiehen ja Vapaavuoren tukemisesta. "He ovat hyviä henkilöitä, jotka tekevät yhteiskunnallisesti arvostettavaa työtä." Häkämies vastaa nykyisin valtion omistajapolitiikasta ja Vapaavuori asuntopolitiikasta.

Poliitikkoja tukeneella sijoittaja Salmivuorella ja Öhmanilla oli talvella yhteinen näkemys urheiluvälinevalmistaja Amer Sportin kehittämisestä. Amerin osakkeet päätyivät nurkanvaltauksessa Ajantalta islantilaisen Novatorin haltuun.

Öhman tuki myös kokoomuksen Jari Koskista 6 000 eurolla.

Kuusitoista kansanedustajaa teki tarkempaa selkoa saamastaan tuesta. Silti paljon jäi vielä auki. Esimerkiksi Vapaavuoren rahoittajista suurin osa jäi pimentoon, koska lahjoitukset olivat alle 1700 euroa.

Oikeusministeriö on nyt kirjannut tarkennukset 13 kokoomuksen, kahdelta keskustan ja yhdeltä Sdp:n edustajalta. Ministereitä on viisi.

Esimerkiksi yli 50 000 euron kampanjatuet kerännyt viestintäministeri Suvi Lindén (kok) ei eritellyt perjantaina, mistä koostuivat Pohjois-Pohjanmaan talouspoliittisen seuran ja Oulun tulevaisuuden tekijöiden tukipotit.

Perjantai oli kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen antama määräpäivä tarkennuksille. Kokoomuksen kansanedustaja Marja Tiura sai Kehittyvien maakuntien Suomelta peräti 20 000 euroa. Se on suurin toistaiseksi kerrottu yhdistyksen antama tukisumma.

Ensimmäisten täydentäjien joukossa oli liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk), joka tarkensi saaneensa 10 000 euroa Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ltä. Järjestön takana ovat muiden muassa liikemiehet Toivo Sukari ja Kyösti Kakkonen.

Vehviläinen tarkensi saaneensa myös 5 000 euroa tuli Ajantalta. Se on sijoittaja Ari Salmivuoren yhtiö.

Kehittyvien maakuntien Suomi antoi tukea myös kokoomuksen Pekka Raville, Ilkka Kanervalle ja Petri Salolle, kullekin 10 000 euroa, sekä 5 000 euroa Sampsa Katajalle ja Henna Virkkuselle.

Sukarin ja Kakkosen yhdistykseltä 10 000 euroa saivat myös valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja puolustusministeri Jyri Häkämies. He saivat 10 000 euroa myös Helsingin Mekaanikontalolta.

Rahoitustietojaan täydensi perjantaina myös maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk). Anttila mainitsi 5 300 euron tuen Tulevaisuuden Häme -yhdistykseltä, joka järjesti seminaarin yrittäjille.

Ilmoituksena ovat päivittäneet myös kokoomuksen Petteri Orpo, Jari Larikka ja Outi Mäkelä sekä Sdp:n Päivi Lipponen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.