perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Kansalaisuustesti vaikea kansanedustajillekin

5.12.2007 20:30

Kansanedustajat pärjäsivät kokonaisuudessa korkeintaan tyydyttävästi Helsingin Sanomien laatimassa epävirallisessa kansalaisuustestissä.

Koe tehtiin 11 kansanedustajalle, jotka kuuluvat varsinaisina tai varajäseninä hallintovaliokuntaan, joka käsittelee ulkomaalaisasioita eduskunnassa.

HS:n kansalaisuustestissä mitataan Suomea koskevaa yleistietoa 15 monivalintatehtävällä.

Kysymykset on laadittu ulkomailla käytettyjen kansalaisuustestien mallin mukaan. Kokeesta pääsee läpi, jos vastaa oikein 70 prosenttiin kysymyksistä. Testatuista 11 kansanedustajasta kokeen läpäisi seitsemän.

Testissä paljastui yllättäviä puutteita kansanedustajien tiedoissa. Kyselyyn vastanneista lähes puolet ei esimerkiksi tiennyt, ketkä ovat asevelvollisia Suomessa.

Useat kansanedustajat luulivat, että asevelvollisuus rajoittuu vain 18–30-vuotiaisiin miehiin.

Suomessa ei ole testiä kansalaisuutta hakeville ulkomaalaisille, eikä sellaista ole suunnitteilla. Monissa muissa maissa testejä kuitenkin järjestetään.

Euroopasta kansalaisuutta hakevan täytyy läpäistä koe ainakin Virossa, Latviassa, Iso-Britanniassa ja Hollannissa.

Kukaan kansanedustaja ei saanut täysiä pisteitä HS:n testissä.

Kaikki edustajat osasivat vastata oikein vain kahteen kysymykseen, joissa kysyttiin Suomen valtionpäämiehen nimeä ja Olavinlinnan sijaintia.

Hyvin muistettiin myös yleinen hätänumero ja jokamiehenoikeudet. Tosin näissäkin oli ongelmia muutamilla.

Asevelvollisuuden lisäksi kansanedustajia kampittivat muun muassa Tiernapojat. Yli puolet vastanneista ei tiennyt, että näytelmä on nimenomaan suomalainen jouluperinne.

Kyselyssä paljastui myös, että kolme testattua kansanedustajaa ilmeisesti luulee, että eläkkeet ovat verotonta tuloa.

Vastanneiden joukossa oli lisäksi neljä henkilöä, jotka eivät tunnistaneet Suomen kansallislaulun säettä annetuista vaihtoehdoista.

Pisimpään kansanedustajat pähkäilivät kysymyksiä, jotka käsittelivät sosiaaliturvaa, jokamiehenoikeuksia ja lasten oikeuksia.

Suomeen muutti viime vuonna yli 13 000 ulkomaan kansalaista. Vakituisesti Suomessa asuu yli 120 000 ulkomaalaista.

Valtioneuvosto hyväksyi runsas vuosi sitten maahanmuuttopoliittisen ohjelman, jolla pyritään lisäämään maahanmuuttoa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.