torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Kansanedustaja Kasvi: Sähköisessä äänestyksessä tietoturvaongelmia

1.9.2008 17:52

Äänten katoaminen ilman että sitä huomataan ja äänestystuloksen väärentäminen ovat uhkina kuntavaalien sähköisessä äänestyksessä. Näin arvioi tietoyhteiskunta-asioihin erikoistunut kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr).

Sähköistä äänestystä kokeillaan lokakuun kuntavaaleissa Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä. Äänestystavan valinta on näissä kunnissa vapaaehtoista.

"Itse äänestäisin perinteisesti lapulla", Kasvi sanoo.

Lappuäänestyksessä päivän ensimmäinen äänestäjä saa tarkistaa, ettei vaaliuurnassa ole salapohjaa. Kaikkien puolueiden edustajista koottu lautakunta valvoo äänestystapahtumaa.

"Näissä asioissa täytyy olla mieluummin vainoharhainen kuin liian naiivi", Kasvi sanoo.

Nyt sähköinen äänestys perustuu hänen mukaansa siihen, että "ihmiset luottavat, että järjestelmän tehnyt yritys tekee huolellista työtä ja että viranomaiset testaavat sen riittävän hyvin".

"Tämä on aika paljon luottamusta, kun tiedetään, mitä viime aikoina on tapahtunut", hän viittaa Sampo Pankissa, Nordeassa ja yhteishaussa tapahtuneisiin tietojärjestelmäongelmiin.

Sähköisessä äänestyksessä on Kasvin mukaan täysin mahdollista, että ääniä katoaa. On mahdollista, että katoava ääni ei ehdi rekisteröityä ollenkaan. Silloin koko tapahtuma jää huomaamatta.

Kasvi huomauttaa, että sähköisestä äänestyksestä ei jää mitään varmennetta paperille, jonka avulla voisi tarkistaa, että kaikki on sujunut oikein. Lisäksi äänestysvirkailijat pystyvät halutessaan manipuloimaan äänestystä.

"Siihen ei tarvita montaa ihmistä", Kasvi sanoo.

Uutta aihetta huoleen antaa Kasvin mielestä tuorein esimerkki sähköisen äänestyksen epäluotettavuudesta. Yhdysvalloissa Ohiossa satoja ääniä katosi keväällä sähköisessä äänestyksessä. Äänestysjärjestelmän toimittanut yhtiö myönsi vasta hiljattain, että moka johtui sen järjestelmästä.

Aiemmin Diebold Election Systemsinä tunnettu yhtiö on joutunut kohun takia muuttamaan nimensäkin. Nyt se on Premier Election Solutions.

Kasvin mukaan asiasta tekee erityisen huolestuttavan se, että kyseessä oli laajalti käytössä oleva järjestelmä, jota oli testattu huolellisesti. Sen valmistaja on alan suurin ja kokenein.

Suomessa kuntavaalien äänestysjärjestelmän toimittaa TietoEnator.

Jos ja kun yhteiskunnassa siirrytään entistä enemmän sähköiseen äänestämiseen, olisi Kasvin mielestä harkittava EU:n tasolla julkisin varoin tehtyä avoimen lähdekoodin järjestelmää, johon ei liittyisi liikesalaisuuksia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Onko sähköisen äänestyksen tuonti vaalipaikoille turha hanke?

Vaalipaikoilla tapahtuvaa sähköistä äänestämistä kokeillaan kuntavaaleissa kolmessa kunnassa. Voit kommentoida aihetta Keskustelut-osiossa.

Kyllä 59% Ei 41%

Vastanneita 6396

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.