17.2.2009 19:24
Perussuomalaisten Raimo Vistbacka ja hallintovaliokunnan puheenjohtajaa Tapani Tölli (kesk) ottivat yhteen eduskunnassa käydyssä ulkomaalaislakikeskustelussa.
Suomen turvapaikkapolitiikka koki eduskunnassa melko lailla röykytystä, kun paljon puhuttu ulkomaalaislain muutos tiistaina palasi suureen saliin lopullista käsittelyä varten. Ryhmynuijaa eivät heiluttaneet vain perussuomalaiset, vaan kritiikkiä tuli myös esimerkiksi Sdp:n ja kokoomuksen riveistä.
Entinen sisäministeri Kari Rajamäki (sd) oli sitä mieltä, että turvapaikkapolitiikka on karannut hallituksen käsistä. Hän näki turvapaikkojen hakemisen Suomesta olevan osittain organisoitua ja keskitettyä toimintaa, mikä tarkoittaa, että Suomea käytetään hyväksi.
Arto Satonen (kok) puolestaan kyseli, onko Suomen turvapaikkapolitiikassa "vetotekijöitä", houkuttimia, jotka saavat turvapaikanhakijoita tulemaan tänne esimerkiksi Norjan ja Ruotsin sijasta.
Turvapaikkahakemusten käsittelyä on nopeutettava, hylätyt on poistettava maasta heti, ja oleskeluluvan saaneiden kotouttamiseen on saatava lisää rahaa, Ben Zyskowicz (kok) vaati. Moni kansanedustaja yhtyi etenkin viimeiseen vaatimukseen, koska turvapaikanhakijoiden määrä on kasvussa.
Maahanmuutosta vastaava ministeri Astrid Thors (r) muistutti, että lisäbudjettiin on saatu ulkomaalaisvirastolle miljoona, mutta salissa arveltiin, että todellinen tarve olisi kahdesta neljään miljoonaan.
Äänessä olivat enemmänkin turvapaikkapolitiikan arvostelijat, mutta muutakin kuultiin. Kimmo Kiljunen (sd) ihmetteli, miten turvallisen paikan etsiminen voisi olla "laitonta", ja Tommy Tabermann (sd) arveli, että keskustelun yllä leijui "suvaitsemattomuuden henki".
Itse ulkomaalaislain muutosta eivät sen nykyisessä, hallintovaliokunnan sopimassa muodossa vastustaneet muut kuin perussuomalaiset
Enemmistön arvio lainmuutoksesta oli, että se pitää turvapaikkapolitiikan ennallaan.
Perussuomalaisten kannan perustelivat eduskuntaryhmän puheenjohtaja Raimo Vistbacka ja hallintovaliokunnan jäsen Pirkko Ruohonen-Lerner. Perussuomalaiset katsovat, että turvapaikkapolitiikkaa on tiukennettava, kun nyt ehdotettu lainmuutos saattaa jopa löysentää sitä.
Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Tapani Tölli (kesk) antoi ymmärtää, että perussuomalaisten kanta on propagandistinen, koska he päätyivät siihen valiokuntakäsittelyn viimeisenä päivänä hyväksyttyään mietintöluonnoksen edellispäivänä.
Perussuomalaiset puolustautuivat, että tekstiä oli muutettu yön yli. Humanitaarisen maahanmuuton perusteluissa oli "vaikea turvallisuus- ja ihmisoikeustilanne" muuttunut muotoon "vaikeasta ihmisoikeustilanteesta johtuva huono turvallisuustilanne". Tölli, Vistbacka ja Ruohonen-Lerner ottivat asiasta näyttävästi yhteen salin takaosassa.
Laki tulee lopulliseen äänestykseen kahden viikon kuluttua.
Soini irtisanoutui eduskunnan keskustelussa muukalaisvihasta 17.2.2009
Thors liikuttui kyyneliin karjalaissyytöksistä 17.2.2009
TAUSTAHumanitaarinen suojelu lakiin 17.2.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi