perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Kari Puro ei usko eläkeiän nostamisen vaikuttavan todelliseen eläköitymisikään

3.3.2009 21:30

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) hallituksen päätös nostaa vanhuuseläkkeen alaraja 65 vuoteen voi jäädä vaikutuksiltaan torsoksi.

"Menneisyydessä ikärajan absoluuttinen korotus ei ole johtanut tosiasiallisen eläkkeelle siirtymisiän nousuun", sanoo Suomen työeläkejärjestelmän uudistuksista parin vuosikymmenen ajan vastannut tohtori Kari Puro, 67.

Ennen eläköitymistään hän veti Puron työryhmäksi kutsuttua työmarkkinakeskusjärjestöjen eläkeryhmää.

Puro, kuten työmarkkinajärjestötkin ovat yhtä mieltä siitä, että työssäoloaikaa on pidennettävä. Puron mukaan jo päätetyt eläkeratkaisut ovat vaikuttaneet asiaan positiivisesti.

Vuoden 2005 eläkeuudistuksessa ihmisille annettiin mahdollisuus jäädä 63 ja 68 vuoden välillä joustavasti eläkkeelle haluamanaan ajankohtana.

Järjestelmään sisältyy porkkana, jonka mukaan vuosittain karttuva eläkkeen määrä nousee sitä enemmän mitä kauemmin on töissä. Toisaalta niin sanottu elinaikakerroin alkaa leikata kuukausieläkkeitä jos keskimääräinen elinikä nousee.

Kertoimen aiheuttaman pienennyksen saa korvattua työskentelemällä pidempään.

Puron mukaan karttumissäännösten ja joustavuuden vaikutukset ovat positiiviset. "Ikääntyneiden 55–65-vuotiaiden työllisyys on dramaattisesti kasvanut, melkein kaksinkertaistunut. Siihen tavoitteeseen mihin Vanhasenkin hallituksen päätöksellä pyritään, eli tosiasiallisen eläkeiän nostamiseen, tämä on vaikuttanut merkittävästi", Puro sanoo.

Elinaikakertoimen vaikutuksesta työurien pidentämiseen sen sijaan ei ole tietoa, koska kerroin vaikuttaa eläkkeisiin ensimmäistä kertaa vuonna 2010.

"Hallitus ei voi tietää miten elinaikakerroin olisi vaikuttanut. Ei ole jääty katsomaan olisiko tämä riittänyt", Puro moittii. Hänen mukaansa hallituksella ei voi olla mitään faktoja siitä, että sen tekemä eläkeuudistus vaikuttaisi positiivisesti työssäoloaikojen pidentymiseen.

Kielteiseksi hallituksen päätöksessä Puro näkee sen, että hyväksi koettu eläkeiän valintamahdollisuus kapenee.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.