19.1.2008
Viime vuosisadan alussa amerikkalaisissa kapakoissa oli tapana jakaa asiakkaille ruokaa ilman eri korvausta. Lounasannoksen sai ilmaiseksi, kunhan osti sen kyytipojaksi juoman.
Kapakoitsijoiden viekas toive oli tietysti, ettei syöjä tyytyisi yhteen ylihintaiseen olueen vaan särpisi toisenkin. Sittemmin lounaiden ilmaisuus onkin asetettu kyseenalaiseksi.
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) tutustui amerikkalaisten tapoihin torstaina, kun hän vieraili ohjelmistojätti Microsoftin pääkonttorissa Seattlessa.
Vanhanen sopi Microsoftin perustajan ja hallituksen puheenjohtajan Bill Gatesin kanssa uudesta yhteistyöstä, joka tuo yhtiön Windows live -palveluvalikoiman ilmaiseksi suomalaisiin kouluihin ja korkeakouluihin.
Microsoftin mukaan palvelu muun muassa parantaa koulujen ja kotien välistä yhteistyötä, ja Vanhasen mukaan se tukee Suomen tietoyhteiskunnan kehitystä ja vastaa Suomen tietoyhteiskuntatavoitteita.
Vanhanen ei ilmeisesti ole lukenut Windows liven niin sanottuja järjestelmävaatimuksia. Niissä kerrotaan, että palvelu edellyttää, että käyttäjän koneessa on Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmä.
Sitä, ylihintaista päätuotettaan, ohjelmistojätti ei ole luvannut antaa ilmaiseksi suomalaisille kouluille tai kodeille sen paremmin kuin kapakoillekaan.
Vanhasen näkemyksen mukaan sitoutuminen amerikkalaisen ja maailman suurimman ohjelmistoyhtiön tuotteiden käyttäjäksi tukee Suomen tietoyhteiskunnan kehitystä paremmin kuin vaikkapa suomalaislähtöisen ja oikeasti ilmaisen Linux-käyttöjärjestelmän käyttäminen.
Superministeriön valtiosihteerin ja Vanhasen entisen avustajan Mikko Alkion lyhyeen loppunut pesti Suomen Microsoftin yhteiskuntasuhteiden johtajana ei ilmeisesti mennyt hukkaan.
EU:n komissio aloitti tällä viikolla kaksi uutta kartellitutkintaa Microsoftia vastaan. Edellisen kiistan Microsoft hävisi syyskuussa. Silloin vetoomustuomioistuin määräsi Microsoftin maksamaan lähes 500 miljoonan euron sakot määräävän markkina-aseman hyväksikäytöstä.
Mutta on ohjelmistojätillä mielipide ilmaisista lounaistakin. Vuonna 2000 yhtiön pääjohtaja Steve Ballmer totesi Linux-käyttöjärjestelmän olevan kommunismia, koska siinä on kaikki ne asiat, joita ihmiset kommunismissa arvostavat. Ilmaisuus ja vapaus.
Kasvi: Vanhasen Microsoftilta saamasta lahjasta pitää kieltäytyä 28.1.2008
Gatesin lahjoittaman ohjelmiston sovelluksia käytetty jo Suomen kouluissa 19.1.2008
Gates lupasi Vanhaselle ilmaisen palveluvalikoiman koulukäyttöön 18.1.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi