perjantai 25.7.2014 | Jaakko, Jimi  Onnittele e-kortilla

Kaskeala: Suomi siirtynyt valikoivaan asevelvollisuuteen

30.6.2009 15:35

Juhani Kaskeala

Juhani Kaskeala

Puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala sanoo, että Suomi on käytännössä siirtynyt valikoivaan asevelvollisuuteen nuorten rapakunnon takia. Kaskealan mukaan suomalaiset nuoret ovat niin huonossa kunnossa, että palvelukseen kelpaa kohta enää seitsemän kymmenestä. Tämä on hänen mukaansa jo kansanterveydellinen ongelma.

Koulutettavien varusmiesten määrän lasku ei kuitenkaan amiraali Kaskealan mukaan uhkaa riittävän reservin muodostamista.

"Se 70 prosenttia ikäluokasta, joka suorittaa varusmiespalveluksensa on aivan erinomaista joukkoa. Tätä ei saa unohtaa, kun ihmetellään palveluksen keskeyttäneiden määrää", Kaskeala kehaisee.

Kuukauden päästä puolustusvoimain komentajan tehtävistä reserviin siirtyvän Kaskealan mukaan Venäjä ei ole Suomelle tällä haavaa todellinen turvallisuusuhka. Kaskeala myöntää kuitenkin, etteivät Venäjän viimeaikaiset toimet ole antaneet kuvaa vakaasta itänaapurista.

"Niin kauan kuin tällainen Georgian sodan kaltainen voimapolitiikka jyllää, on otettava huomioon kaikki mahdollisuudet ja järjestettävä sellainen puolustus, että Venäjäkin ottaa sen tosissaan", Kaskeala toteaa.

Kaskela puhui Päämajan kesäsymposiumissa Mikkelissä todennäköisesti viimeistä kertaa puolustusvoimain komentajana. Hän on toiminut tehtävässään runsaat kahdeksan vuotta.

Päämajan kesäsymposiumissa puhuivat Kaskealan lisäksi myös Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen, eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok), Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja komissaari Olli Rehn. Nyt toista kertaa järjestetyn tilaisuuden puheenjohtajana toimi europarlamentaarikko Lasse Lehtinen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>