perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Katainen: Deflaatio ei heikennä sosiaalietuuksia

28.7.2009 15:54

Markus Jokela / HS

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Santahaminassa Helsingissä pidetyn budjettiriihen tiedotustilaisuudessa.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen Santahaminassa Helsingissä pidetyn budjettiriihen tiedotustilaisuudessa.

Indeksisidonnaisten Kela-etuuksien, kuten kansaneläkkeiden ja työmarkkinatuen, taso ei laske hintojen laskun vuoksi, valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) lupaa.

Katainen aikoo antaa asiaa koskevan esityksen huomenna, kun valtiovarainministeriö esittelee budjettiesityksensä keskeisen sisällön.

Kuluttajahintojen laskun on pelätty heikentävän ensi vuonna maksettavia sosiaalietuuksia. Supistuspaineet ovat kohdistuneet erityisesti kansaneläkkeisiin ja työttömyysetuuksiin, jotka perustuvat kuluttajahintaindeksiin.

Ensi vuonna maksettavat etuudet lasketaan heinä–syyskuun inflaatiotilanteen mukaan. Kesäkuussa kuluttajahinnat painuivat 0,1 prosenttia miinusmerkkiseksi eli deflaation puolelle.

Katainen myös arvioi tiistaina pitämässään tiedotustilaisuudessa, että valtio velkaantuu tänä vuonna lisää noin kymmenen miljardia euroa ja ensi vuonna noin 12 miljardia euroa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.