1.4.2008 7:39 | Päivitetty: 1.4.2008 13:46
Kokomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen (vas.) ja Ilkka Kanerva.
Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen liikuttui kertoessaan toimittajille eduskunnassa ulkoministeri Ilkka Kanervan erottamisesta.
Tiedotustilaisuudessa Katainen kertoi tehneensä päätöksen raskain mielin. Päätös syntyi eilen – siis ennen kuin Hymy-lehti tänään julkaisi 24 Kanervan tanssija Johanna Tukiaiselle lähettämää tekstiviestiä.
Kataisen mukaan päätös oli hänen puheenjohtajakautensa raskain. "Ike on ystäväni ja hän on tehnyt työnsä ulkoministerinä loistavasti", Katainen sanoi.
Monet esittivät epäilyjä Kanervan nimityksestä jo viime keväänä, kun ministeriehdokkaiden nimiä käytiin läpi, Katainen myöntää.
"Kanerva lupasi vuosi sitten, kun hänet valittiin ministeriksi, ettei hänen värikäs elämänsä saata häntä tai kokoomusta kiusalliseen tilanteeseen", Katainen sanoi eduskunnassa tiistaina. Hänen mukaansa Kanerva ei pystynyt pitämään lupaustaan.
Katainen kertoi pohtineensa paljon sitä, olisiko Kanervalle pitänyt antaa vielä tilaisuus jatkaa. Hän kertoi päätyneensä siihen, että jos Kanerva saisi ”viimeisen mahdollisuuden”, tämän nauttima luottamus ei olisi täyttä vaan ehdollista, jolloin sitä ei olisi voinut enää vaikeassa paikassa koetella.
Kanerva olisi voinut siinä asemassa joutua saalistuksen kohteeksi, tai olisi voinut tulla julki uusia tietoja – tosia tai epätosia – joista olisi aina kysytty, että tämäkö nyt johtaa eroon. Tällaisella luottamuksen puutteella olisi Kataisen arvion mukaan ollut kielteinen vaikutus hallitustyöhön.
Katainen ei suostunut vastaamaan kysymykseen, oliko hän maanantai-illan keskustelussa antanut Kanervalle mahdollisuuden erota itse.
Kohuviestit lähetti Kanerva, ei media 1.4.2008
Kanervan viesteissä vihjailua ja flirttailua 1.4.2008
Vanhanen ”murheellinen ehdottoman ammattimiehen menettämisestä” 1.4.2008
Tukiaista uhkailtu Kanervan eron jälkeen 1.4.2008
Kanerva jäi sairauslomalle 1.4.2008
Tarkka: Machoilua ja puberteettista koheltamista 1.4.2008
VideoAnteeksiannon teema herkisti Kataisen
VideoVanhanen Kanervasta: Ratkaisu oli rankka ja murheellinen
keskusteluOliko Kanervan erottaminen oikea ratkaisu?
blogiKari Huhta pohtii Kanervan erottamista Turvamies-blogissa
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi