22.5.2010 15:36 | Päivitetty: 22.5.2010 15:55
Puheenjohtaja Jyrki Katainen Kokoomuksen puoluevaltuuston yleisötilaisuudessa lauantaina.
Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mielestä ympäristönsuojelusta on tehty korkeasti koulutetun eliitin toimintaa. Katainen arvosteli puolueensa puoluevaltuuston kokouksessa Espoossa lauantaina myös sitä, että ihmisiä on syyllistetty ympäristöasioilla liiaksi.
”Syyllistäminen on johtanut turhautumiseen ja ahdistukseen. Ei kannata masentua, jos ei ole täydellinen”, hän sanoi.
Dipolissa Otaniemessä pidetyn kokouksen avanneen puoluevaltuuston puheenjohtajan, kansanedustaja Jukka Mäkelän mielestä ympäristöstään kiinnostuneiden suomalaisten vaihtoehdot eivät voi olla vain toimimattomuus tai täysvihreä elämäntapa.
Presidentinvaalikampanjasta Työväen presidentti -teemalla käynyt kokoomus on ensi kevään eduskuntavaaleja ajatellen virittänyt aseekseen vihreysteemaan.
”Vihreällä on ainakin viisi miljoonaa sävyä” otsikon alla kulkevan kampanjan perusajatus on, että kaikki voivat tehdä ympäristötekoja.
Mäkelän jälkeen puhunut Katainen linjasikin, että kokoomus haluaa nyt ”vapauttaa tavalliset suomalaiset tekemään ympäristöfiksuja tekoja.”
Hän myös huomautti, että kansalaisten ympäristöhuolta on käytetty väärin.
”Esimerkiksi se, että ihmisiä on kannustettu lajittelemaan jätteittä, mutta sitten biojätteitä on kuljetettu samalle kaatopaikalle kuin muut jätteet. Paljastakaa nämä ympäristöpetokset”, hän vaati.
Kataisen jälkeen linjauksensa esittänyt asuntoministeri Jan Vapaavuori puolestaan muistutti jälleen kerran, että mitä hajautetumpi yhdyskuntarakenne on, sitä pitemmät etäisyydet ja sitä suurempi on liikkumisen tarve. Tämä puolestaan lisää yksityisautoilua. Vapaavuoren mukaan Suomea onkin jatkossa rakennettava tiiviimpien yhdyskuntien suuntaan.
Liikenneinvestointien suuntaamisesta puhuessaan Vapaavuori linjasi, että hänestä kuntien, jotka parhaiten sitoutuvat tehostamaan rakennettavien uusien ratayhteyksien käyttöä esimerkiksi tiivistämällä yhdyskuntarakennettaan radan lähistöllä, pitäisi saada ratainvestointinsa ensimmäisenä.
Vapaavuori huomautti, että termi joukkoliikenne pitää sisällään ajatuksen, että on olemassa joukko, jota liikutellaan.
Kokoomuksen puoluevaltuusto oli nyt koolla viimeistä kertaa ennen kesäkuun puolessa välissä Jyväskylässä järjestettävää puoluekokousta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi