sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Katainen ei tiennyt Tiuran aikeista – Vanhanen ei kommentoi

6.4.2010 14:29 | Päivitetty: 6.4.2010 14:49

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen sanoo, ettei hän tiennyt kansanedustaja Marja Tiuran (kok) mahdollisista loikkausaikeista hallitusneuvottelujen aikaan.

Kataisen mukaan tällainen tieto olisi varmuudella salattu häneltä kokoomuksen puheenjohtajana mahdollisimman tarkoin. Kokoomusjohtaja sanoo kuulleensa asiasta "joskus myöhemmin". Aikaa ja paikkaa hän ei määritellyt.

Kataisen mukaan eduskuntaryhmä ratkaisee, onko Tiuralla luottamusta vai ei. Itse hän ei lähde asiassa tuomariksi.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ei puolestaan kerro, mitä hän mahdollisesti tietää kansanedustaja Tiuran loikkausaikeista viime hallitusneuvottelujen aikana.

Vanhanen kieltäytyi vastaamasta toimittajien lukuisiin kysymyksiin iltapäivällä eduskunnassa. Hän vetosi siihen, että kysymyksessä on kokoomuksen oma asia.

"Jos kokoomuksen puolelta kysytään jotain, niin kerron sen vähän, mitä minulla on tietoa asiasta", Vanhanen sanoi.

Pirkanmaalla yli 17 500 ääntä vaaleissa kerännyt Tiura kertoi viime viikolla, että keskusta houkutteli häntä heti loikkaamaan omiin riveihinsä.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen kiisti väitteen ja sanoi, että Tiura oli itse aloitteellinen. Korhosen mukaan Tiura otti yhteyttä välimiehenä toimineen Nova-liikemies Arto Merisalon kautta kesken hallitusneuvottelujen.

Vanhasen mukaan hänellä ei ole mitään lisättävää puoluesihteeri Korhosen sanomisiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.