sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Katainen energiaratkaisuista: "Kiitos Mauri"

22.4.2010 13:40

Jyrki Katainen

Jyrki Katainen

Kokoomus on erittäin tyytyväinen hallituksen tällä viikolla tekemiin energiaratkaisuihin. Toissa päivänä hallitus päätti keinoista, joilla uusiutuvan energian käyttöä lisätään. Eilen hallitus teki periaatepäätöksen, jonka mukaan se esittää eduskunnalle luvan myöntämistä kahden uuden ydinreaktorin rakentamiseksi.

Katainen piti torstaina aamulla tilannekatsauksen kokoomuksen puoluehallituksen kokouksessa. Siinä hän kertoi näiden kahden päätöksen tehneen hänestä onnellisen miehen.

"Tämä päivä on mielettömän hyvä päivä", hän muun muassa luonnehti.

Tyytyväiseksi Kataisen sai erityisesti kaksi asiaa: Se että Suomi on nyt tehtyjen päätösten toteuttamisen jälkeen omavarainen sähköntuotannon suhteen ja se, että Suomessa käytetään tulevaisuudessa historiallisen paljon puhdasta, päästötöntä energiaa.

Kataisen mukaan nyt tehdyt ratkaisut ovat eduksi kaikille suomalaisille, kun hyvinvoinnin edellytyksenä oleva yritystoiminta voi luottaa siihen, että edullista energiaa on saatavissa jatkossa varmasti.

Katainen puolusti uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi luotua ohjelmaa voimakkaasti ja sanoi sen olevan kokoomuksen tärkeä. Paketin kutsuminen risupaketiksi on hänestä ylimielistä. Hän muistutti, että nyt tehty paketti on Suomen kannalta strategisen tason linjaus. Aiemmat risupaketit ovat olleet lähinnä erilaisten ratkaisujen kyytipojiksi tarkoitettuja muutaman miljoonan paketteja.

Uusiutuvan energian käyttöä on hänestä lisättävä muun muassa siksi, että suomalaiset voivat sanoa, että Suomi tekee osansa ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Katainen myös muistutti, että Suomessa tuulivoima saa tukea syöttötariffiin eli takuuhinnan muodossa 12 vuoden ajan eli sen ajan, jonka investointien kuolettaminen vie aikaa. Muualla Euroopassa tuki jatkuu hamaan loppuun asti. Puun polton tukijärjestelmä on hänestä puolestaan laadittu niin, että se ei kannusta arvokkaan puun polttamiseen kattiloissa.

"Mutta harvennuspuuta poltetaan entistä enemmän", hän sanoi.

Puoluehallituksen jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa Kataiselta kysyttiin muun muassa sitä, millaiset terveiset hän haluaa lähettää elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle (kesk), joka alun perin kertoi kannattavansa korkeintaan yhden uuden ydinreaktorin rakentamista, mutta päättikin esittää kahden luvan myöntämistä.

"Minulla on Pekkariselle kovat terveiset. Kiitos Mauri," Katainen vastasi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.