11.11.2009 12:10
Jyrki Katainen
Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen kannattaa edelleen uuden ydinvoimalaluvan myöntämistä kaikille sitä hakeneille kolmelle energiayhtiölle.
"Todennäköisesti olisi järkevää antaa kolme lupaa. Niistä toteutuu sitten yksi tai kaksi", Katainen sanoi kokoomuksen puoluehallituksen kokouksen yhteydessä Helsingissä keskiviikkona.
Kataisen mielestä yritykset vastaavat siitä, että aloittavat vain taloudellisesti järkevät hankkeet.
Lupapäätöstä valmisteleva työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkaisi tiistaina selvityksen Suomen energian ja sähkön tarpeesta vuoteen 2030 saakka.
Arvio lähtee siitä, että taantuma ja metsäteollisuuden alasajo ovat leikanneet sähkön kulutusta niin paljon, että teollisuuden sähkön tarve palautuu vuoden 2007 tasolle vasta 2030, jos silloinkaan.
Tämä puolestaan ei näyttäisi puoltavan ainakaan usean ydinvoimalan rakentamista.
Katainen kuvasi TEMin arviota huolella ja ammattitaitoisesti laadituksi, mutta huomautti, että kukaan ei osaa ennustaa sähkön tarvetta tarkasti usean vuosikymmenen päähän.
"Jos Suomessa kuluttajat ja teollisuus käyttävät sähköä enemmän kuin Suomessa tuotetaan, niin sitten se hiilisähkö tai ydinsähkö ostetaan Venäjältä tai muualta ulkomailta", Katainen muistutti.
Hänen mukaansa uusi ydinvoima pitää rakentaa "ensisijaisesti Suomen omiin tarpeisiin"
Kataisen mielestä lupapäätöksiä on turha lykätä eli asiasta pitää päättää vielä tällä vaalikaudella.
"Energiakysymykset hyvin pitkälti säätelevät onko Suomessa teollisuutta, onko Suomessa työpaikkoja, onko Suomi hyvinvointiyhteiskunta, niin siinä pitää uskaltaa tehdä pitkälle meneviä päätöksiä", Katainen sanoi.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) ei ole nähnyt tarvetta usean ydinvoimalan rakentamiseen.
Lopullisesti ydinvoimalaluvista päättää eduskunta. Hallituksen odotetaan tekevän linjauksensa asiassa ensi keväänä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi