9.2.2008 14:12
Jyrki Katainen
”Järkivihreys” on uusin käsite, jonka kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ottaa käyttöönsä näin kunnallisvaalivuonna. Järkivihreys on Kataisen määritelmän mukaisesti vastapaino ”ideologiselle ilmastopolitiikalle”, jonka harjoittajia kokoomusjohtaja ei kuitenkaan nimennyt lauantaina.
Katainen piti poliittisen katsauksensa kokoomuksen puoluevaltuustossa Helsingissä.
Ilmastopolitiikassa ovat Kataisen mukaan tärkeimpiä keinot, joilla pystytään edistämään päästöttömien energianlähteiden käyttöä. Energiamuotojen valinta ei saa olla ”ideologinen kysymys”. Katainen kyseli muun muassa, onko järkevämpää tuoda palmuöljyä vai polttaa kotimaista jätettä.
Energiatuotannon on oltava myös kustannustehokasta, joten Katainen pohdiskeli lauantaina syöttötariffien kehittämistä. Kokoomus on vastustanut syöttötariffeja eikä niitä ole hallitusohjelmassa. Niillä taataan esimerkiksi tuulivoiman tuottajalle sähköstä tietty hinta.
”Järkevää olisi katsoa, olisiko syöttötariffeista kehitettävissä järkevämpi malli,” Katainen pohdiskeli. Hän korosti, että ei ole kehitellyt ajatustaan vielä valmiiksi.
”Perusajatus lähtee siitä, että tukisimme sitä, joka edullisimmalla hinnalla lupaa tuottaa vaikkapa tuulivoimaa ja sitoutuu tiettyyn määrään. Saksassa syöttötariffin takuuhinnan saa riippumatta siitä, kuinka paljon sitä tuottaa, mikä on kuluttajalle epäedullista ja kansantaloudellisesti hölmöläisen hommaa”, Katainen sanoi.
Kataista ”risoo” vastakkainasettelu tuulivoimaan ja ydinvoiman välillä.
”Ydinvoima on kiistattomasti päästötön energianmuoto, joka Suomessa osataan. Se ei yksin ratkaise, tarvitaan lisää peltoenergiaa, vesivoimaa, tuulivoimaa ja metsähaketta, kaikkea tätä, jotta ilmastomuutostavoitteet täyttyvät”, Katainen sanoi.
”Luulenpa, että lupa ainakin yhdelle ydinvoimalalle tullaan myöntämään tämän hallituksen aikana”, Katainen sanoi. Kukaan ei hänen mukaansa tiedä, montako voimalaa tarvittaisiin. ”Riippuu pitkälti siitä, miten vähällä energialla suomalaiset suostuvat tulemaan toimeen.”
Vesivoiman lisärakentamisen sen sijaan on jäissä tällä hallituskaudella, vaikka vesivoimasta pitää Kataisen mukaan jo tämänkin hallituksen keskustella.
Katainen: Oppositio vain hakee syyllisiä 9.2.2008
Välikysymyksen tekijät: Hallitus on muuttanut valtion omistajalinjaa 8.2.2008
Stora Ensosta tulee välikysymys 7.2.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi