8.6.2009 0:51
Kokoomuksen vaalivalvojaisten tunnelma muuttui kertaheitolla pettyneestä hurmioituneeksi, kun puheenjohtaja Jyrki Katainen vihdoin ehti Kaivohuoneelle televisiokameroiden edestä Pasilasta myöhään illalla. Kokoomusväki hihkui, kun Katainen ilmoitti lavalla nyt "pussaavansa" nyt puoluesihteeri Taru Tujusta.
"Kokoomus on Suomen suurin puolue näissäkin vaaleissa. Emme ihan päässeet ihan tavoitteeseen, mutta voitimme taas vaalit", Katainen tuuletteli.
Illan aikana oli kokoomuskonkari Ben Zyskowicz pitänyt yllä pientä toivoa, että kokoomus sittenkin voisi saada isojen kaupunkien äänillä neljännen paikan. Tosin samalla kokenut Zyskowicz varoitteli, että niin ei välttämättä käy, joten piristystä kokoomuslaiset alkoivat hiljalleen kaivata hyvästä äänisaaliista huolimatta.
Kovat kannatusprosentit kun menivät "tavallaan hukkaan", kuten Kataisen valtiosihteeri Velipekka Nummikoski manasi ääntenlaskennan puolivälissä.
Katainen päätteli yhdentoista maissa illalla, että Suomen neljännentoista paikan menettäminen europarlamentissa söi kokoomuksen neljännen paikan.
"Todennäköisesti perussuomalaisille menetimme ääniä, se voi olla yksi syy. Oli ainakin loistava kampanja, iloinen ja positiivinen ja olemme hirmu tyytyväisiä siihen. Näytti purevan, koska kokoomus ei kirkkaasti suosituin puolue", Katainen toisteli.
Sen jälkeen Kaivohuoneella hehkui "rakkaus", kun kokoomusjohtaja pullisteli "ylpeyttä" ehdokkaistaan, joista lavalle nousi ensimmäisenä kauas paikasta suurimmalla kampanjabudjetilla jäänyt Ukko Metsola. Metsola nosti puheenvuorossaan Kataista jo pääministeriksi seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
Kokoomuksen nuori toivo, Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Autto säesti, että kokoomus näytti kaapin paikan "korpikommunisteille Lapissakin". Täpärästä läpimenosta herkistynyt Eija-Riitta Korhola lainasi presidentinvaaleissa tappion vuonna 2000 kärsinyttä keskustan Esko Ahoa: "Niin on hyvä kuin käy". Korhola piti vaalivalvojaisia kotonaan ja nousi autosta Kaivohuoneen edessä kuohuviinilasi kädessään.
Paikan saaneista Ville Itälä tilasi samoihin aikaan jo "pitkästä aikaa" isoa olutta Turussa ja Sirpa Pietikäinen juhli Hämeenlinnassa.
Pudonneet ehdokkaat Eva-Riitta Siitonen ja Ranskaa näihin vaaleihin asti edustanut Ari Vatanen eivät paikalle tulleet puoli kahteentoista mennessä, vaan avustajat saivat kertoa kysyjälle, että ehdokkaat eivät halunneet kommentoida tulosta.
Pettyneistä ehkä vähiten pettyneeltä vaikutti Korholan kanssa viime hetkille kilpaillut Risto Penttilä, jonka mukaan "mitään ei saa, jos ei mitään yritä".
Illan huvimestari Zyskowicz laskeskeli illan päätteeksi vielä kerran, että "se menetetty neljästoista paikka oli meidän".
Suurpuolueet vaalien häviäjiä 7.6.2009
Sdp:n Korhonen: Viesti ei mennyt läpi 8.6.2009
Huojentunut Korhola kiitteli kannattajiaan 8.6.2009
Vasemmistoliiton ääniharava Seppänen koki itsensä sivuutetuksi 8.6.2009
Urpilainen lupasi demareille aurinkoa vuonna 2011 7.6.2009
Vanhanen hehkutti itsetunnon kasvua 7.6.2009
Eniten vaalirahaa käyttänyt Ukko Metsola poltti tappion sikarin 7.6.2009
Jaakonsaari ei lähde jäähdyttelemään 7.6.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi