sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Katainen pyysi oppositiolta anteeksi maanpetturivertaustaan

5.2.2009 16:57

Markku Ulander / lehtikuva

Pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (oik.) eduskunnan suullisella kyselytunnilla.

Pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (oik.) eduskunnan suullisella kyselytunnilla.

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen joutui pyytämään eduskunnan kyselytunnilla julkisesti anteeksi Turun Sanomissa julkaistua kolumniaan.

Viime tiistaina julkaistussa kolumnissa Katainen vertasi eduskunnan oppositiota Otto Wille Kuusisen maanpetturihallitukseen, jonka Neuvostoliitto muodosti vuonna 1939 Neuvostoliitossa asuvista suomalaisista kommunisteista Suomea vastaan tehdyn hyökkäyksen oikeuttamista varten.

Sanamuodosta kysyi Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen.

Katainen nousi vastaamaan ja pyysi anteeksi sekä oppositiolta että kaikilta, jotka ovat pahoittaneet mielensä hänen vertauksestaan.

Katainen sanoi, että hänen tarkoituksensa ei ollut loukata. Katainen antoi ymmärtää vain tarkoittaneensa, että oppositio ei ole puhunut totta hallituksen elvytystoimista.

Opposition edustajista Urpilainen kiitteli Kataista rehellisestä anteeksipyynnöstä, ja samoilla linjoilla oli kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen. "Poikkeuksellisen ryhdikäs teko", perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kiitteli.

Vasemmistoliiton Esko-Juhani Tennilä oli valmis antamaan anteeksi valtiovarainministerin sanat, mutta ei tekoja. Sdp:n Jukka Gustafsson kehotti Kataista tämän jälkeen pidättymään puhumasta "sivistyksestä". Hän arveli, että hänen anteeksiantoonsa menee kuukausia.

Katainen pysyi keskustelussa väitteessään, että oppositio vääristelee hallituksen elvytystoimia koskevia tosiasioita.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.