16.11.2009 5:00
Valtionvarainministeri Jyrki Katainen.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) puolustaa hallituksen veroelvytystä. Talouden asiantuntijat arvostelivat Helsingin Sanomissa elvytyksen painottumista veroihin, vaikka veronkevennykset on taloustieteessä todettu tehottomammaksi elvytyskeinoksi kuin julkisten menojen lisääminen, esimerkiksi tien rakentaminen tai rakennuksen korjaaminen.
Katainen muistuttaa tuloveronkevennyksen lisäävän ostovoimaa heti saman päivänä, kun uusi veroasteikko tulee voimaan. Sen sijaan julkisia rakennushankkeita pitää pahimmillaan odottaa vuosi.
"Mutta kuntien investointisuunnitelmat olisivat olleet valmiina", muistuttaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimusprofessori Aki Kangasharju. Niillä menoelvytyskin olisi saatu nopeammin käyntiin.
Myöskään Tukholman yliopiston kansantaloustieteen professori Markus Jäntti ei ole täysin tyytyväinen Kataisen vastaukseen.
"Hän ei edes tunnu yrittävän aitoa keskustelua siitä, ovat veronalennukset todella paras mahdollinen keino, verrattuna esimerkiksi päätettyjen etuusparannusten aikaistamiseen."
Lisäksi Katainen puolusti veronkevennyksiä sillä, että niiden tekemiseen on myös suhdanteista riippumaton rakenteellinen tarve.
"Työn verotuksessa ehkä onkin rakenteellinen tarve, mutta yleiset, kaikille tulevat veronkevennykset eivät ole kovin tehokas tapa saada aikaan rakenteellisia muutoksia, koska kevennys koskee yhtä lailla kaikkia", Kataisen vastausta kommentoi puolestaan SAK:n pääekonomisti Olli Koski.
Kokonaisuutena Katainen arvioi hallituksensa suoriutuneen taantuman hoidosta "ilmeisen hyvin".
Kataisen vastaukset kaikkiin HS:n esittämiin kymmeneen kysymykseen voi lukea maanantain Helsingin Sanomista
Katainen jatkaa lamakeskustelua HS:n keskustelupalstalla 16.11.2009
Asiantuntijat runttaavat hallituksen veroelvytyslinjan 15.11.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi