sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Kataja ja Merisalo syyttävät toisiaan mustamaalauksesta

11.7.2009 20:07

Sampsa Kataja ja Arto Merisalo

Sampsa Kataja ja Arto Merisalo

Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja (kok) kokee olevansa poliittisen ajojahdin uhri.

Kataja syyttää Kevan entistä toimitusjohtajaa Markku Kauppista (kesk) ja vaalirahoituksen jakamiseen osallistunutta Nova Kiinteistökehityksen toimitusjohtajaa Arto Merisaloa toistuvista mustamaalausyrityksistä.

Kauppinen erosi maanantaina Kevan toimitusjohtajan tehtävistä, sillä hänet oli liitetty julkisuudessa vaalirahoituksen junailuun.

Katajan mukaan hän ja Kauppinen kävivät ennen eroa vakavasävyisen keskustelun, jossa puitiin Kauppisen järjestämiä edustustilaisuuksia vuosina 2006–2008. Kauppisen järjestämiin tilaisuuksiin osallistui lukuisia poliitikkoja sekä vaalirahoitukseen osallistuneita liikemiehiä.

Tiistaina paljastui, että Kauppinen oli peukaloinut tapahtumien osallistujalistoja jälkikäteen ja pyyhkinyt muun muassa Merisalon nimen, Järsössä helmikuussa 2007 järjestetyn tapaamisen osallistujalistasta.

Keva teki torstaina kuittipeukaloinnista tutkintapyynnön Keskusrikospoliisille.

Merisalo myönsi lauantaina osallistuneensa tapaamiseen, jossa olivat hänen lisäkseen paikalla ainakin keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen, pörssiyhtiö Ruukki Groupin vaalitukien jakoon ainakin osittain osallistunut liikemies Juha Kajo sekä Kauppinen.

"Saavuin tapaamiseen ehkä tuntia muita myöhemmin ja lähdin myös toiseen tapaamiseen hieman muita aikaisemmin. Pojat olivat juuri saunoneet, kun tulin paikalle. Emme puhuneet Järsössä politiikkaa, vaan enemmänkin poikien juttuja. Vaalirahoituksesta emme tilaisuudessa puhuneet", kertoi Merisalo Helsingin Sanomille lauantaina.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.