torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Kepa: Hallitus ottamassa työllisyysrahat pääosin kehitysavusta

18.8.2009 8:18 | Päivitetty: 18.8.2009 8:56

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa on huolestunut kehitysyhteistyömenoihin kaavailluista leikkauksista. Hallituksessa kaavaillaan Kepan mukaan kehitysyhteistyön määrärahojen siirtämistä kotimaisen työllisyyden hoitoon.

Kehitysyhteistyöstä voidaan Kepan mukaan leikata jopa 140 miljoonaa euroa.

Kepan kampanja- ja viestintäjohtajan Mika Railo kertoo, että Kepan saamien tietojen mukaan hallitus olisi luopumassa ensi vuodeksi suunnitellusta 80 miljoonan euron kehitysyhteistyörahojen lisäyksestä. Lisäksi kehitysavusta vähenee 60 miljoonaa euroa, jos kehitysavun prosenttiosuus bruttokansantulosta lasketaan kaavaillusta 0,56 prosentista 0,51 prosenttiin.

Kepan mielestä on kohtuutonta, että ulkoministeriön hallinnonala voi joutua vastaamaan kahdesta kolmasosasta sovituista työllisyysrahoista.

Kepan puheenjohtaja Gunvor Kronman hämmästelee järjestön tiedotteessa budjettineuvotteluista kantautuneita tietoja.

"Hallitus on tähän asti korostanut kehitysyhteistyön tärkeyttä ja Suomen halua kantaa vastuuta. Miksi suunta on muuttunut näin nopeasti?", ihmettelee Kronman.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen kertoi perjantaina Turun Sanomille hallituksen mahdollisista suunnitelmista siirtää kehitysyhteistyörahoja kotimaan työllisyyden parantamiseen.

"Hallitusryhmien puheenjohtajien neuvotteluissa on pohdittu sitä, miten ensi vuodelle otetaan ne 200 miljoonaa, jotka on tarkoitus kohdentaa uudelleen. Yksi näistä kohteista ovat kehitysyhteistyövarat. Niitä ollaan vähentämässä 0,51 prosenttiin", Väyrynen sanoi lehdessä.

Kehitysyhteistyörahat ovat olleet ensi vuonna nousemassa yli alkuperäisen tavoitteen 0,56 prosenttiin bruttokansantulosta, mitä on ehditty jo kiitellä esimerkiksi kansalaisjärjestöissä.

EU:n ja YK:n tavoitteiden mukaan kehitysavussa on päästävä 0,51 prosenttiin bruttokansantulosta vuoteen 2010 mennessä ja 0,7 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.

Kepan huolena on, että bruttokansantulon pienenemisen takia tavoite saavutetaan pienemmällä rahamäärällä ja että hallitus kiinnittää nyt huomionsa pelkkään prosenttiosuuteen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.