30.8.2011 5:41
Keskustan presidenttiehdokkuudesta kieltäytyjien lista saa yhä jatkoa. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula kertoo Keskisuomalaisessa, että hän ei lähde puolueen esivaaliin.
Aulan nimen nosti ehdokasetsintöihin hiljattain keskustan Suomenmaa-lehti. Eduskunnasta vuonna 2003 luopunut Aula on saanut puolueväeltä yhteydenottoja, mutta ei ole kiinnostunut ehdokkuudesta.
"Keskustasta ja muista puolueista löytyy varmasti sopivampia ja tehtävään halukkaita ehdokkaita", Aula sanoo lehdessä.
Keskustan presidenttiehdokkuudesta on kieltäytynyt jo liuta suomalaisvaikuttajia. Kieltäytymisestään ovat aiemmin ilmoittaneet muun muassa puolueen puheenjohtaja Mari Kiviniemi, talouskomissaari Olli Rehn, pitkäaikainen kansanedustaja Seppo Kääriäinen ja Shellin ja Nokian hallitusten puheenjohtaja Jorma Ollila.
Maanantaina joukkoon liittyi myös europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki.
Pekkarinen "ei harkitse" presidenttiehdokkuutta 30.8.2011
Väyrynen: Keskustan rahat eivät riitä jäsenvaaliin 30.8.2011
Maaseudun tulevaisuus: Esa Härmälä voi harkita presidenttiehdokkuutta 30.8.2011
Eva Biaudet mukaan presidenttikisaan 30.8.2011
Soini lupaili jo presidenttiehdokkuutta 30.8.2011
Savon Sanomat: Pekkarinen harkitsee presidenttikisaa uudelleen 30.8.2011
HS-presidenttigallup: Niinistö selvästi suosituin, Lipponen kaukana takana 29.8.2011
Jäätteenmäki ei lähde presidenttikisaan 29.8.2011
Keskustajohto: Lipposen ratkaisu sai Jäätteenmäen miettimään vielä kerran 29.8.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi