2.6.2011 8:34 | Päivitetty: 2.6.2011 12:50
Varapuheenjohtaja Tuomo Puumala vaatii keskustan kentän kuulemista.
Keskustan varapuheenjohtaja Tuomo Puumala haluaisi toteuttaa puolueessaan jäsenkyselyn mahdollisesta hallitukseen menosta. Puumalan mukaan keskustan kenttää on kuunneltava päätöksessä tarkoin.
Hän sanoi torstaina, että kentältä on tullut sekä hallitukseen menoa puoltavia että vastustavia viestejä.
Puumalan mukaan hallitusneuvotteluiden tilanne on ehdottomasti käsiteltävä eduskunnassa. Hän myös toivoi, että perussuomalaiset lähtisi mukaan neuvotteluihin.
Keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto luonnehti mahdollista hallitusneuvotteluihin osallistumista vaikeaksi. Hän kommentoi asiaa lyhyesti STT:lle torstaina ja sanoi, että hänen kantansa hallitukseen menosta olisi kuusi viikkoa sitten ollut toinen kuin nyt.
HS:n tiedon mukaan kokoomuksen päätös heittää vasemmistopuolueet ulos hallituksesta ei ollut keskiviikkoillan oivallus, vaan asiaa oli pohjustettu jo pidempään. Keskiviikkona eräät nimettömänä pysyttelevät keskustan poliitikot myönsivät kuullensa hallituspöytään palaamisesta jo aiemmin.
Myös kokoomuksesta myönnettiin yhteydenpito keskustaan – ei kuitenkaan puoluejohtoon vaan keskisarjan poliitikkoihin.
Keskustan Mauri Pekkarinen ei kuulunut näihin etukäteen informoituihin. Hän sanoi heti tuoreeltaan, että keskustan velvollisuus on kuulla Kataista.
"Kukaan ei voi vastuutaan väistää, mutta kuuleminen ei merkitse suoraan hallitukseen menemistä", hän sanoi.
Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi tyytyi sanomaan avustajansa välityksellä STT:lle, että ei kommentoi asiaa, vaan siihen palataan torstaina. Keskusta koki rökäletappion eduskuntavaaleissa ja ilmoittautui saman tien vaalien jälkeen oppositioon.
Ennen kommentointikieltoa ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) ehti luonnehtia uutta tilannetta dramaattiseksi.
"Puheenjohtajan pitää miettiä asia. Aikamoinen paukku", hän sanoi.
Keskustan kansanedustaja Mika Lintilä sanoi Suomessa liikuttavan nyt niillä rajoilla, että yhteiskunnan etu ajaa politikoinnin edelle. Sinänsä Lintilä oli heti valmis neuvotteluihin. Hänet tunnetaan läheisistä yhteyksistä kokoomukseen.
Hallitusneuvottelut ovat tauolla viikonlopun yli. Neuvotteluja on määrä jatkaa ensi maanantaina.
Katainen: Demareilla ei paluuta hallitusneuvotteluihin 3.6.2011
Soini: Katainen jatkakoon ainakin ensi viikkoon 3.6.2011
Väyrynen haluaa kokoomuksen oppositioon 3.6.2011
Emeritusprofessori: Uudet vaalit eivät ole ratkaisu 3.6.2011
Yle: Presidentti yllättyi hallitusneuvottelujen katkeamisesta 3.6.2011
Katainen saa todennäköisesti vielä yrittää 2.6.2011
Kiviniemi: Keskustalta ei vielä ratkaisua hallitusneuvotteluista 2.6.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi