sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Keskustan Kiviniemi: Näillä luvuilla ei mennä hallitukseen

17.4.2011 21:08 | Päivitetty: 17.4.2011 23:33

Heikki Saukkomaa / lehtikuva

Mari Kiviniemi oli pettynyt.

Mari Kiviniemi oli pettynyt.

"Tietysti pahalta tuntuu", sanoo keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi tv-kameroiden edessä heti kahdeksan jälkeen, kun ennakkoäänet on julistettu.

Masennus ja epäusko valtaavat Keskustan puoluetoimiston alakerran Apollonkadulla.

Kyllähän tulokset näyttävät, että keskusta on kärsinyt vaalitappion. Ilman muuta tällaisilla luvuilla ei voi hallitukseen mennä, Kiviniemi sanoi.

Kiviniemi tunnustaa puolueen rökäletappion.

"Yleensä hyvä nukkua yksi yö", hän saa sanotuksi.

Ensiarvio on kuitenkin tyly: hallitusvastuun kanto vie keskustan nyt oppositioon.

Myöhemmin vaalivalvojaisissa Kiviniemi kertoo olleensa monta kertaa väsynyt, mutta itku ei ole ollut lähellä kertaakaan.

"Ainoa kerta, kun itku oli lähellä, oli äsken, kun STT:n haastattelusta tullessani iskin jalkani kipeästi."

Kiviniemi painotti, että puolueen johto jatkaa tehtävissään seuraavaan puoluekokoukseen saakka, vaikka varapuheenjohtaja Timo Kaunisto Varsinais-Suomesta ei ollut menossa läpi. Toinen varapuheenjohtaja Annika Saarikko sai jatkaa kansanedustajana.

Kiviniemen mukaan keskustan eduskuntaryhmä on yleisesti ottaen nuorentumassa. Näin hänestä keskusta ei ole todennäköisesti muuttumassa konservatiivisempaan suuntaan.

Puoluesihteeri Timo Laaninen sanoo, että olisi tehnyt samanlaisen Kiviniemen persoonaan keskittyvän kampanjan vaalien jälkeenkin. Hänestä pääministeripuolueen asema oli pääsyy tappioon.

"Ihan samat ratkaisut olisin tehnyt. En kadu pätkääkään", Laaninen sanoo synkkänä. Hänestä keskusta teki sen mikä "tässä tilanteessa" oli tehtävissä.

"Näillä luvuilla meidän paikka on oppositiossa. Se on selvä."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.